Savonlinja kuljettaa Jukureita ja kannattajia ensi kaudella pääyhteistyökumppanina

Jukurit HC Oy ja Suomen toiseksi suurin yksityinen bussiyhtiö Savonlinja Oy ovat solmineet laajan, kolme kautta kattavan yhteistyösopimuksen.


Sopimuksen myötä Savonlinjasta tulee Jukurien pääyhteistyökumppani, joka vastaa koko kauden ajan Liiga-joukkueen ja A-nuorten kuljetuksista.

Lisäksi Savonlinja kuljettaa Jukurien kannattajat kotiotteluihin Ikioma Areenalle eli vastaa tuttujen Heimobussien liikennöinnistä.

Savonlinja on ollut jo entuudestaan Jukurien tärkeä yhteistyökumppani, mutta tulevalle kaudelle kumppanuus vahvistuu ja laajenee entisestään.

- Olemme olleet tyytyväisiä Jukurien mukanaan tuomaan näkyvyyteen ja yritysverkostoon. Yhteistyön syventäminen oli siten luontevaa uudelle kaudelle, sanoo Savonlinjan myynti- ja markkinointipäällikkö Hanna Airas.

Jukurit HC Oy:n toimitusjohtajan Pasi Kautosen mukaan luotettavat ja turvalliset kuljetukset ovat olennainen osa Jukurien laatulupauksia pelaajilleen ja yleisölle.

- Yhteistyö luotettavan suomalaisen perheyhtiön kanssa on Jukureille tärkeä. Olemme erittäin iloisia Savonlinjan osoittamasta kiinnostuksesta Jukurit HC:n toimintaan ja halukkuudesta liittyä pääyhteistyökumppaniksemme. Nyt solmittu kolme kautta kestävä yhteistyö takaa edustus- ja A-nuorten joukkueille turvalliset kuljetukset modernilla kalustolla. Lisäksi sopimus takaa ympäristöystävälliset fanibussikuljetukset kotipeleihimme, Kautonen toteaa.

Suoria etuja kausikorttilaisille

Tavoite on, että Jukurien ja Savonlinjan kumppanuudesta hyötyvät jatkosta entistä tuntuvammin myös Jukurien kausikorttilaiset.

- Olemme keskustelleet mahdollisuudesta tarjota Jukurien kausikorttilaisille esimerkiksi etuja kaukoliikenteen matkalippuihin, Airas kertoo.

Edelliskausilta tutut edut jatkuvat myös tulevalla kaudella: Jukurien kausikorttilaiset matkaavat Heimobussilla jatkossakin veloituksetta kotiotteluihin, kun lippu on hankittu Savonlinjan Linjalla-sovelluksen kautta.

Bussireitit otteluihin pysyvät nekin ennallaan eli otteluihin pääsee Ristiinasta, Otavasta ja Mikkelin eri kaupunginosista. Kuljetusten aikatauluihin tulee ensi kaudelle lisää väljyyttä eli bussit saapuvat jäähallille hiukan viime kautta aiemmin ja vastaavasti lähtevät sieltä hiukan myöhemmin.

- Näin myös bussikuljetuksilla tulevat pystyvät hyödyntämään paremmin esimerkiksi palveluja ravintoloissamme ennen ottelua tai ottelun jälkeisiä mahdollisia tarjouksia. Samalla pystymme helpottamaan liikenneruuhkia ja fanien ruuhkassa istumista, Kautonen kertoo.