Ti 3.2. 18:30 VS.

Pakkivajetta paikkaamaan kolme uutta nimeä

Jukurit oli pakotettu reagoimaan pelaajamarkkinoilla.

Yhdysvaltalainen Tim Lovell saapuu Jukureihin viikon mittaiselle koeajalle. Rauman Lukosta puolestaan kahden ottelun mittaiselle vuokralle saapuvat puolustajat Kalle Ervasti sekä Onni Korkka.

Mikkelin Jukurit kärsii tällä hetkellä loukkaantumisista ja sairasteluista. Jukurit pelaa tällä viikolla kolme ottelua: keskiviikkona matkustetaan Kuopioon KalPan vieraaksi Savon derbyyn, perjantaina vuoden ensimmäisessä kotiottelussa vastaan asettuu JYP ja lauantaina vieraskaukalossa pisteistä väännetään Lukon kanssa.

– Hankalan terveystilanteen takia olemme pakotettuja reagoimaan lyhytaikaisilla vuokrapelaajilla, Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen kertoo.

Jukurien sairaslistalla ovat maalivahti Matthieu Herpin (päivä kerrallaan), Niklas Peltomäki (tutkimukset kesken), Lucas Nordsäter (toistaiseksi), Kasper Soini (päivä kerrallaan), Niilo Romppanen (päivä kerrallaan), Aleks Haatanen (päivä kerrallaan), Santeri Koskela (päivä kerrallaan), Alexander Ruuttu (päivä kerrallaan).

Sen sijaan pitkään sivussa ollut Max Ellis on viimein pelikuntoinen ja hänet nähdään tositoimissa keskiviikkona Kuopiossa. Myös kippari Jesper Piitulainen on jälleen pelikunnossa. U20 MM-hopeaa voittanut Topias Hynninen on Jukurien vahvuudessa loppuviikosta.

Uusia miehiä sisään

Rauman Lukosta kahden ottelun vuokralle saapuvat puolustajat Kalle Ervasti ja Onni Korkka.

21-vuotias Ervasti on pelannut tällä kaudella Lukossa 25 ottelua tehoilla 1+2 ja lisäksi vuokralla Sportissa neljä ottelua, joissa on viimeistellyt kaksi osumaa. Korkka on pelannut Lukossa tällä kaudella 18 ottelua tehoilla 1+1 ja käynyt kauden aikana vuokralla Mestiksessä TUTO:n pelipaidassa.

Jukurien vahvuuteen liittyy myös viikon kestävällä koeajalla 22-vuotias yhdysvaltalaispuolustaja Tim Lovell. Hän on pelannut alkukauden NCAA-sarjaa University of Michiganin riveissä. Viime kaudella puolustaja takoi samassa sarjassa 36 ottelussa Arizona State Universitylle komeat pisteet 5+32=37.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 45 28 2 3 12 91 2,02
2. JYP 43 21 8 3 11 82 1,91
3. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
4. KooKoo 43 21 7 1 14 78 1,81
5. Lukko 45 21 6 3 15 78 1,73
6. Ilves 45 20 7 4 14 78 1,73
7. Ässät 45 20 6 3 16 75 1,67
8. KalPa 44 20 5 4 15 74 1,68
9. HIFK 45 16 4 4 21 60 1,33
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 43 13 7 6 17 59 1,37
12. TPS 46 12 7 8 19 58 1,26
13. Jukurit 43 14 3 6 20 54 1,26
14. HPK 45 12 5 8 20 54 1,20
15. Kärpät 45 12 5 5 23 51 1,13
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O