Groteskin otteluraportti: Jukurien kausi päättyi tappioon Espoossa
Jukurit sijoittui kaudella 2025–26 Liigan runkosarjassa sijalle 15. Pudotuspelipaikka jäi lopulta 11 pisteen päähän.
Jukurit lähti kauden päätöspeliin ilman panosta ja ilman paineita. Monelle pelaajalle ottelu oli viimeinen Jukurien paidassa – ainakin tällä erää.
Kiekko-Espoo puolestaan tappeli tosissaan yhdeksännestä sijasta vielä tiistaina Liigan runkosarjan päätöskierroksella. Jukurit ei kuitenkaan päästänyt Kiekko-Espoota helpolla, vaikka pisteet jäivätkin pääkaupunkiseudulle lopulta 3–0-lukemin.
Jukurit pelasi hyvän ensimmäisen erän, mutta maalipaikat jäivät käyttämättä.
Myös toinen erä oli varsin tasainen ja molemmilla oli omat paikkansa maalintekoon. Jukurit pääsi toisessa erässä kahdesti ylivoimalle, mutta tuloksenteon kanssa oli vaikeaa.
Jukurien leiristä esiin on syytä nostaa läpimurtonsa tehnyt hyökkääjä Jiro Frilander, joka oli varsin. näkyvä läpi illan ja pääsi myös hienojen suoritusten päätteeksi muutamaankin otteeseen laatupaikoille.
Kiekko-Espoo rikkoi kuparisen, kun toista erää oli pelaamatta kuusi minuuttia. Kiekonmenetys hyökkäyssinisellä kostautui ja Kiekko-Espoon konkarilaituri Leo Komarov iski kauden avausmaalinsa läpiajosta.
Kolmannessa erässä Jukurit haki vimmatusti tulosta, mutta Kiekko-Espoon maalissa Petteri Rimpinen venyi kiekon tielle kerta toisensa jälkeen.
Kiekko-Espoo myös rokotti päätöserässä Jukurien virheistä kovalla kädellä. Taiturimainen sentteri Arttu Tuomaala hyödynsi Jukurien vaihtovirheen ja naulasi läpiajosta tilanteeksi 2–0.
Kiekko-Espoon ruotsalaispuolustaja Arvid Aronsson latasi viivalta ajassa 54.10 loppulukemiksi 3–0.
Jukurit jäi kauden päätöspelissä nollille. Sinikeltaisten maalilla Evan Buitenhuis oli jälleen mies paikallaan ja esitti useita hyviä pelastuksia.
Jukurit jäi runkosarjassa lopulta sijalle 15.
K-Espoo–Jukurit 3–0 (0–0, 1–0, 2–0)
34.42 1–0 Leo Komarov
46.35 2–0 Arttu Tuomaala (Arvid Aronsson)
54.10 3–0 Arvid Aronsson (Iikka Kangasniemi, Jere Väisänen)