Pe 13.2. 18:30 VS.

Pisteet taskuun Kajaanista

Jukurit taisteli voiton Kajaanin Hokista vieraissa keskiviikkoiltana, kun ottelun loppulukemiksi kirjattiin 1-2.

Teemu Turunen onnistui maalinteossa Kajaanin Hokkia vastaan.
Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit taisteli voiton Kajaanin Hokista vieraissa keskiviikkoiltana, kun ottelun loppulukemiksi kirjattiin 1-2.

Ottelun tasaisen alun jälkeen maaliverkkoja heilutti ensimmäisenä Jukureiden Roy Pihlström, joka vei vieraat maalin johtoasemaan ylivoimalla ensimmäisen erän puolivälissä. Voittomaaliksi jääneen maalin viimeisteli Teemu Turunen hieman ennen toisen erän puoliväliä.

Ottelussa ei erikoisuuksia sen suuremmin ollut, mutta hyvällä puolustuspelaamisella kolme pistettä matkaa joukkueen mukana Mikkeliin.

- Me pysyttiin siinä pelisuunnitelmassa, mitä oltiin etukäteen sovittu. Kajaanissa vaaditaan hyvää puolustuspelaamista ja siinä onnistuttiin tänään, eikä jäähyaitiossa ei tarvinnut istua tänään muutamaa jäähyä lukuun ottamatta, Jukureiden valmentaja Timo Turunen tiivisti ottelun sisällön.

Kotijoukkue Kajaanin Hokki sai mahdollisuuden kavennukseen pariin otteeseen ylivoimalla, mutta maalin edustaa lähemmäs ei joukkue päässyt ylivoimalla. Jukureiden maalinsuuta vartioineen Ronan Quemenerin taakse kiekko löysi tiensä kolmannessa erässä Janne Nivan lavasta.

Kajaanissa ei enempää maaleja nähty, joten ottelun loppulukemiksi kirjattiin 1-2. Samalla Jukurit tasoitti keskinäiset kohtaamiset lukemiin 2-2. Tarkemmat tilastot ottelusta löydät täältä.

Jukureiden seuraava ottelu pelataan kotihallissa perjantaina klo 18.30, kun vastassa Peliitat Heinolasta. Ovet avataan jo klo 17.30. Kaveritkin saa ottaa mukaan, tervetuloa!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 47 28 2 3 14 91 1,94
2. Lukko 48 24 6 3 15 87 1,81
3. JYP 46 22 8 4 12 86 1,87
4. KooKoo 46 23 7 1 15 84 1,83
5. Ilves 48 22 7 4 15 84 1,75
6. KalPa 47 23 5 4 15 83 1,77
7. SaiPa 47 22 5 7 13 83 1,77
8. Ässät 48 21 6 3 18 78 1,63
9. HIFK 48 18 4 4 22 66 1,38
10. K-Espoo 47 16 4 7 20 63 1,34
11. Pelicans 46 14 7 6 19 62 1,35
12. HPK 47 13 6 8 20 59 1,26
13. TPS 49 12 7 8 22 58 1,18
14. Jukurit 46 14 3 6 23 54 1,17
15. Kärpät 48 13 5 5 25 54 1,13
16. Sport 46 9 1 10 26 39 0,85

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O