Andrej Šustr vahvistamaan Jukurien puolustusta

Jukurit ja tšekkiläispuolustaja Andrej Šustr ovat solmineet yksivuotisen sopimuksen kaudesta 2026-2027.

Jukurien puolustus vahvistuu kansainvälisellä kokemuksella, kun tšekkiläinen puolustaja Andrej Šustr liittyy joukkueen vahvuuteen. Yli 2 metriä pitkä, oikealta laukova Šustr tuo joukkueeseen kokoa, pelinlukutaitoa ja kovaa kokemusta maailman huipputasoilta.

35-vuotias Šustr, on pelannut pitkän ja monipuolisen uran Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Šustr on pelannut mm. yli 360 runkosarjaottelussa NHL:ssä, Tampa Bay Lightningin ja Anaheim Ducksin paidassa. Euroopassa Šustr on edustanut viime vuosina mm. Kölner Haiea (DEL), HC Dynamo Pardubicen Extraligaa sekä kaudella 2024–2025 Tapparaa. Tapparassa Šustr pelasi 38 runkosarjaottelua tehoin 1+11.

Šustr on edustanut maajoukkuepaidassa Tšekkiä useissa arvokisoissa, mikä kertoo asemasta kansainvälisen tason puolustajana.

- Šustr on kookas, ulottuva ja rauhallinen puolustaja, joka on parhaimmillaan omassa päässä, alivoimapelaamisessa ja pelin rytmittämisessä. Kokemus NHL:stä, AHL:stä, KHL:stä ja Euroopan huippusarjoista tuo meille puolustukseen jämäkkyyttä ja johtajuutta. Tärkeä hankinta meille tulevaan kauteen, kertoo Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen.

Andrejn kummiyrityksenä kaudella 2026-2027 toimii Katajakankaan Puutarha.
Mikkelin Haukivuorella sijaitseva Katajakankaan Puutarha on Mikkelin suurin kesäkukkia myyvä puutarhamyymälä. Kesäkukkien myynti aukeaa toukokuussa ja kestää aina juhannuksen tienoille saakka.
Ja hei, tiesittekö että Katajakankaalta saa kukka-amppelit myös Jukuri-väreissä, eli upeat sini-kelta-punaiset amppelit koristamaan kodin tai vaikkapa mökin pihaa!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O