KIRVESRINNAT VIERAAKSI IKIOMA AREENALLE

Palaamme maaottelutauolta takaisin tositoimiin tiistaina, kun vastaamme kotikaukalossamme asettuu ensi kertaa tällä kaudella Tampereen Tappara. Olemme sarjataulukossa vain kahden pisteen päässä toisistamme sijoilla 9 ja 6.

Jukurit - Tappara 13.11. klo 18.30. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen


Aleksi Salonen ja Juuso Hahl Radio Mikkelin haastattelussa


Viimeisestä viidestä ottelustamme olemme voittaneet peräti neljä. Tappio on tullut vain yhdestä taistosta. Edellinen kamppailumme vieraskaukalossa Jyväskylässä päättyi vahvan esityksemme jälkeen meidän eduksemme lukemin 3-2. Parhaat pistemiehemme olivat Vadim Pereskokov tehoilla 1+1 ja Teemu Suhonen niin ikään pistein 1+1.

- Oli kyllä mahtava peli. Ei voi olla kuin tyytyväinen ja ylpeä tuosta joukkueesta. Todella mallikasa suoritus. Valmistautuminen lähti jo keskiviikon pelin jälkeen. Kaikki se mitä sen jälkeen tapahtui kohti tätä peliä, niin tämä oli pieni matka. Onnistuttiin siinä täydellisesti, kommentoi Pekka Kangasalusta JYP-taiston tauottua.

Tappara on viidestä viimeisestä pelistään voittanut kolme ja hävinnyt kaksi. Edellisen kamppailunsa tamperelaiset pelasivat kotikaukalossaan HPK:ta vastaan. Tuo taisto päättyi kotijoukkueen 2-1 voittoon. Hakametsän isäntien maaleista vastasivat Otto Rauhala ja Tomas Zaborsky.

Tehokkaimpina joukkueestamme ovat viimeisissä viidessä taistossa olleet Vadim Pereskokov (2+2) ja Teemu Henritius (1+2). Tapparasta eniten pisteistä ovat takoneet Antti Erkinjuntti tehoilla 1+2 ja samoilla pisteillä Veli-Matti Vittasmäki.


”Jatketaan siitä mihin jäimme ennen taukoa.”

Jukuripuolustaja Ville Hyvärinen odottaa Tappara-taistosta tiukkaa kamppailua.

- Varmasti tulee kova vääntö pisteistä ja hyvä haaste meille, mutta uskon että kun pelaamme samalla tavalla kuin ennen taukoa, niin pisteet jäävät Mikkeliin.

Sarjataulukossa vain kahden pisteen päässä toisistaan olevat joukkueet lähtevät jännittävistä asetelmista tiistai-illan taistoon. Hyvärisen mukaan tälläkin ottelulla on Jukureille iso merkitys.

- Totta, että olemme lähekkäin sarjataulukossa ja muutenkin sarjan keskikasti on nyt tosi tasainen, niin jokainen peli on meille nyt tosi tärkeä tässä ennen joulua.

Joukkueessa tauko vietettiin sekä treenaamalla kovaa, että antamalla pelaajille myös pieni hengähdystauko hektisestä kiekkoarjesta.

- Harjoittelimme joukkueen kanssa maanantaista torstaihin kovasti ja kiinnitimme varsinkin fysiikkapuoleen huomiota. Loppuviikosta jokainen sai ottaa ajatuksia irti jääkiekosta ja viettää vapaata.

Maaottelutauolle lähdimme neljän ottelun voittoputkessa. Hyvärinen uskoo, että sama nousukiito tulee jatkumaan tulevaisuudessakin, kun vain asiat tehdään samalla tavalla jatkossakin.

- Ennen taukoa pelasimme hyvin pelillisesti ja myös tuloksellisesti. Pidetään vain samoista asioista kiinni ja jatketaan siitä mihin homma jäi ennen taukoa, niin hyvä vire varmasti säilyy.


Saimaa Stadiumin alkulämmöt