Pe 8.8. 19:30 VS.

Otteluraportti: Tehottomuus vaivasi Turussa - tiukka taistelu kääntyi TPS:lle

Jukurit jatkoi vahvoja peliesityksiään TPS:n vieraana. Hallinta ei kuitenkaan näkynyt tulostaululla, vaan turkulaisisäntä vei voiton niukasti 2-1-numeroin.

Jarkko Immonen alusti Jukurien illan ainokaisen maalin Turussa.


Jukurit aloitti Turussa varsin pirteästi ja sai luotua muutamia hyviä tilanteita turkulaismaalille, mutta Libor Zabranskyn tolppakutia lähemmäs osumaa ei päässyt.

Erän edetessä peli tasoittui ja juuri ennen erän puoliväliä kotijoukkue TPS meni ottelussa johtoon, kun Filip Sandberg napautti maalinedustalta 1-0-osuman. Turkulaisryhmä pääsi myös maalinsa jälkeen ylivoimalle ja otti sitä kautta peliä enemmän haltuunsa, mutta ei onnistunut lisämaalien teossa.

Toisenkin erän Jukurit aloitti vahvasti ja hallitsi erää pääosin. Mikkeliläisryhmä onnistui myös tasoittamaan ottelun, kun Simon Stransky pääsi laukomaan Jarkko Immosen hienosta poikittaissyötöstä kiekon verkon perille. Kotijoukkueella oli jälleen erän loppupuolella vahvempi jakso ylivoimansa jälkeen, mutta Oskari Salminen pysäytti muun muassa Sandbergin läpiajon, joten erätauolle mentiin tasanumeroissa.

Päätöserän alkuun TPS iski toistamiseen, kun Mitch Hultsin veto kimpoili aavistuksen onnekkaasti jukuripelaajan mailan kautta sisään. Muutoin Jukurit oli kuitenkin erän hallitsevampi osapuoli ja pääsi kolmesti hakemaan osumia ylivoimallakin, mutta ei saanut kiekkoa Andrei Karejevin selän taakse kovasta yrityksestä huolimatta.

- Meiltä hyvä pelin alku ja päästiin ensimmäiseen kymppiin toteuttamaan niitä juttuja, mitä haluttiin. Ensimmäisen erän loppu meni TPS:lle, mutta sitten kaksi erää oli tasaista pelaamista. Molemmilla oli paikat maalintekoon. Meidän ylivoima oli tehotonta kolmannessa erässä, siinä oli paikat tulla rinnalle ja mennä ohikin, summasi päävalmentaja Olli Jokinen.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O