Pe 8.8. 19:30 VS.

Otteluraportti: A-nuoret väänsi makean voiton Ässistä

A-nuoret nappasi toisen peräkkäisen voittonsa kotikaukalossa, kun Ässät taipui 3-2-lukemin.

Axel Rindell avasi Jukurien maalihanat Ässiä vastaan.


Avauserä oli kokonaisuudessaan tasaista taistelua. Molemmilla oli omat hallintajaksonsa ja tilanteita nähtiin molemmissa päissä. Jukurit oli omissa paikoissaan terävämpi ja meni kahden maalin karkumatkalle Axel Rindellin ja Morten Jurgensin maaleilla.

Toisessa erässä Ässät otti ohjat käsiinsä ja oli hallitsevampi osapuoli. Jukurit kuitenkin puolusti vahvasti ja piti porilaisryhmän poissa vaarallisimmilta tekopaikoilta. Kertaalleen Ässät kuitenkin onnistui maalinteossa, kun Eemil Kuparinen ohitti Eetu Randelinin.

Päätöserässä väännettiin jälleen tasapäin. Jukurit siirtyi uudelleen kahden maalin johtoon erän alussa Tomas Zemanin osumalla, mutta Ässät vastasi minuuttia myöhemmin, kun Valtteri Karnaranta laukoi lukemiksi 3-2.

Jukurit hoiti ottelun lopun kuitenkin tylysti, eikä Ässät enää saanut kunnollista loppukiriä aikaan. Täysi pistepotti jäi Mikkeliin 3-2-lukemin.

- Erittäin tasainen ottelu ja kova kamppailupeli, kuten kaikki tuppaavat olemaan tähän aikaan vuodesta. Me aloitettiin hyvin, mutta ylivoimansa jälkeen Ässät pääsi peliin mukaan. Onneksi saatiin kuitenkin siinä pari maali aikaan, Jukurien päävalmentaja Teemu Suokas summasi.

- Toisessa erässä Ässät hallitsi peliä, mutta me kyllä puolustettiin hyvin läpi ottelun. Koko peli oli meiltä moraalisesti hyvä esitys. Tehtiin niitä asioita, joita voittaminen vaatii eli blokattiin kiekkoja ja oltiin vahvoja kamppailuissa. Kolme pistettä kyllä maistuu.

Jukurien pelit jatkuvat heti huomenna lauantaina, kun Ikiomalle vieraaksi saapuu sarjakärki Kärpät.

- Todella kova haaste edessä. Meidän pitää puolustaa tiiviisti, saada kiekkoa Kärppien päätyyn ja pysyä siinä myös siellä. Omaa hommaa nöyrästi tehden, mutta ei nöyristellen, ennakoi Suokas.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O