11.12.2019 11:40
Otteluinfo: Jukurit - SaiPa pe 13.12. kello 18.30
SaiPa saapuu Ikiomalle vieraaksi ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Kaikkien istumapaikkalipun ostaneiden kesken arvotaan joulukinkku!
Perjantaina Ikiomalle kaartaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella muutamaa sijaa ylempänä oleva SaiPa Lappeenrannasta. Joukkueiden edellinen kohtaaminen on kauden alkupuolelta syyskuulta, jolloin Jukurit nappasi Kisapuistosta yhden pisteen jatkoaikatappiolla. Venyykö uutta nousua hakeva joukkueemme tällä kertaa kolmeen pisteeseen?
Ennen ottelun alkua kannattaa käydä tutustumassa otteluisäntänä olevan Savonlinjan VIP-bussiin! Bussi on nähtävillä hallin edessä klo 17.00-18.30. Käy myös tutustumassa pelin aikana Savonlinjan pisteeseen hallin pääaulassa! Pisteellä on mm. arvontaa ja karkkeja.
Onko lahjalistat jo lähetetty Korvatunturille? Ei hätää jos ei, koska perjantaina voit kertoa lahjatoiveesi hallilla kiertävälle Joulupukille!
Ottelun yhteydessä järjestetään huutokaupattujen maanpuolustuspaitojen luovutus. Luovutuspiste sijaitsee toisessa kerroksessa Viikinkiravintolassa. Pisteellä voi maksaa pankki- tai luottokortilla tai käteisellä. Mikäli olet maksanut paidan jo ennakkoon pankkitilille, ota kuitti mukaan maksusta. Haluaisitko vielä yhden tai useamman paidan kokoelmiisi? Muutamia maanpuolustuspaitoja jäi myymättä verkkohuutokaupassa, ja ne ovat myynnissä kahdessa seuraavassa kotiottelussa myyntipisteellä hintaan 220 euroa / paita.
Osallistu kinkkuarvontaan! Kaikkien istumapaikkalipun ostaneiden kesken arvotaan ottelussa joulukinkku! Voittaja ilmoitetaan ottelun kolmannessa erässä. Kinkun tarjoaa Tilateurastamo Ikonen.
Ottelussa arvotaan myös Holiday Clubin lahjakortti sekä nähdään junnujen rankkarikisa ensimmäisellä erätauolla!
Ottelu alkaa kello 18.30, mutta ovet avautuvat Ikioma Areenalle jo kello 17.00.
Tule seuraamaan pregame-haastattelua! Tapahtuma alkaa kello 18.00 Ikioma Areenan 2.kerroksen Viikinkiravintolassa, jossa Viivi Kososen haastateltavana on Jukurien pelaaja.
Heti ottelun jälkeen Viikinkiravintolassa järjestetään aftergame-tapahtuma, jossa on katsottavissa ottelun virallinen lehdistötilaisuus ja haastateltavana Jukurien pelaaja illan kokoonpanosta. Tervetuloa kuulemaan taatusti tuoreimmat kommentit illan pelistä!
Ikioma Areenalla on tarjolla runsaasti herkkuja isoille sekä pienille!
Heimobuffetissa on tarjolla perjantaina broileripastaa (L) salaatteineen, leipineen ja juomineen koko perheelle. Jälkiruokana on tässä ottelussa jouluisia herkkuja: pipareita, torttuja ja glögiä! Buffet on tarjolla ovien avautumisesta ottelun alkuun asti.
Hinnat: 10 € / henkilö, lapset 7 - 14 vuotta 8 €
Lapset alle 7 vuotta syövät aikuisen seurassa ilmaiseksi! Kaksi ilmaista lasten ateriaa / yksi ruokaileva aikuinen! Lisäateriat alle 7-vuotiaille lapsille 5 € / lapsi.
Irtoliput otteluun voit hankkia aina ennakkoon edullisimmin osoitteesta lippu.fi/Jukurit tai Jukurit Shopista. Jukurit Shop palvelee arkisin Stellassa kello 11-17, lauantaina klo 11-15. Voit ostaa lippuja ennakkoon myös Lippupisteen myyntipisteistä Stellan S-Stellasta, Prismasta tai Citymarketista.
Lipunmyynti ovella avautuu 1,5 tuntia ennen ottelun alkua. Ovimyynnissä lippujen hintaan lisätään 3 euron palvelumaksu.
Savonlinjan Heimobussit kuljettavat yleisöä myös tällä kaudella Jukurien kotiotteluihin eri puolilta Mikkeliä. Bussikuljetus on ilmainen, mikäli Sinulla on Jukurien kausikortti ja olet hankkinut matkalipun Savonlinjan Meejo-sovelluksesta tai verkkokaupasta.
Mikäli sinulla ei ole mobiilisovellusta tai et voi käyttää verkkokauppaa, tulostamme Jukurit Shopissa bussiliput kausikorttilaisille 10 euron palvelumaksua vastaan.
Bussit lähtevät paluumatkalle arkipeleistä noin 10 minuuttia ottelun päättymisen jälkeen, viikonloppuotteluissa noin 30 minuuttia pelin päättymisen jälkeen. Viikonloppuottelussa myöhäisempi lähtöaika mahdollistaa ottelun lehdistötilaisuuden ja pelaajahaastattelujen seuraamisen rauhassa Viikinkiravintolassa.
Bussiin ovat tervetulleita myös kaikki muut kannattajat: bussilipun hinnat ovat 2 - 5 euroa, alle 7-vuotiaille aina ilmainen!
Olethan ehtinyt jo ladata syksyllä käyttöönotetun sovelluksemme? Jos et, se kannattaa tehdä viimeistään nyt! Löydät sovelluksesta tuoreimpien uutisten, tilastojen ja pelaajakorttien lisäksi etukupongit, jotka ovat lunastettavissa vain Jukurien kotiotteluissa.