Pe 13.2. 18:30 VS.

Otteluennakko: Vieraspeliviikko päätökseen Vaasassa

Jukurit matkaa viikon toiseen vierasotteluunsa lauantaina. Suuntana on Pohjanmaan lakeudet ja Vaasa, jossa mitellään Sportin kanssa.


Keskiviikkona Helsingissä Jukurit esitti hyvän peliesityksen HIFK:n vieraana, vaikka lopulta taipuikin voittomaalikisan jälkeen 4-3-lukemin. Mikkeliläisryhmä aiheutti raikkaalla pelillään isännille vaikeuksia ja puolusti myös varsin vahvasti HIFK:n hyökkäyksiä pois.

Jukurien erikoistilannepelaaminen toimi myös HIFK:ta vastaan, sillä joukkue pääsi ylivoimalla kahdesti ja teki yhden maalin. Alivoimalla oma verkko ei puolestaan heilunut kertaakaan. Erikoistilanteet ovat olleet kunnossa muutenkin alkukauden aikana, sillä sarvipäät ovat pelanneet sarjan toiseksi tehokkainta ylivoimaa (33,3%) ja toiseksi parasta alivoimaa (91,7%).

HIFK:ta vastaan syöttöpisteet keränneet Oskars Batna ja Michal Kovarcik jatkoivat vahvaa virettään, sillä he ovat tehneet vähintään pisteen jokaisessa alkukauden kuudesta ottelusta. Kovarcik on 1+8-tehoillaan koko sarjan pistepörssin kärjessä ja Batna on hänen perässään pisteillä 5+3.

Mikkeliläisten riveistä lauantain ottelusta varmuudella puuttuu pitkäaikaispotilaiden Ottoville Leppäsen ja Kasper Soinin lisäksi pari edellistä peliä sivussa ollut Jesper Piitulainen.

Jukurit matkasi jo perjantaina kohti Vaasaa, jossa se kamppailee lauantaina Sportia vastaan. Risto Dufvan luotsaama vaasalaisryhmä on kuudesta ensimmäisestä ottelustaan voittanut kaksi ja hävinnyt neljä.

Sport pelaa vielä ennen Jukurit-ottelua perjantaina Pelicansin vieraana Lahdessa. Keskiviikkona se kamppaili kotikaukalossaan Kärppien kanssa ja taipui tiukkaan 2-1-tappioon.

Kotkapaitojen pistekärkeä jakaa viisi pelaajaa, joista jokainen on kerännyt neljä tehopistettä - neljä maalia iskenyt puolustaja Atro Leppänen, ruotsalaiskolmikko Kalle Miketinac-Johan Sundström-Jens Lööke sekä puolustaja Reece Scarlett, joka on kuitenkin nyt sivussa loukkaantumisen vuoksi.

Scarlettin lisäksi vaasalaisten riveistä puuttuvat loukkaantumisten vuoksi Jukureistakin tuttu puolustaja Valtteri Hietanen sekä Bine Masic.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 47 28 2 3 14 91 1,94
2. Lukko 48 24 6 3 15 87 1,81
3. JYP 46 22 8 4 12 86 1,87
4. KooKoo 46 23 7 1 15 84 1,83
5. Ilves 48 22 7 4 15 84 1,75
6. KalPa 47 23 5 4 15 83 1,77
7. SaiPa 47 22 5 7 13 83 1,77
8. Ässät 48 21 6 3 18 78 1,63
9. HIFK 48 18 4 4 22 66 1,38
10. K-Espoo 47 16 4 7 20 63 1,34
11. Pelicans 46 14 7 6 19 62 1,35
12. HPK 47 13 6 8 20 59 1,26
13. TPS 49 12 7 8 22 58 1,18
14. Jukurit 46 14 3 6 23 54 1,17
15. Kärpät 48 13 5 5 25 54 1,13
16. Sport 46 9 1 10 26 39 0,85

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O