Pe 5.12. 18:30 VS.

Otteluennakko: Härkäviikko käyntiin HIFK:n vieraana

Jukurien tiukan, neljän pelin viikon ensimmäinen etappi on Helsingissä, jossa se kamppailee maanantaina pisteistä HIFK:n kanssa.


Jukurit katkaisi viikonloppuna kolmen ottelun tappioputkensa kaatamalla kahdesti SaiPan. Lappeenrannasta pisteet lähtivät matkaan 2-0-numeroin ja lauantaina Ikiomalla loppunumerot olivat 4-1.

Mikkeliläisryhmän puolustuspeli oli SaiPaa vastaan yksi isoimmista voiton takeista. Joukkue päästi vain yhden maalin ja piti lappeenrantalaisryhmän maalipaikatkin otteluissa vähissä puolustamalla keskustaansa tiiviisti. Maalinsuulla varmasti esiintynyt Frans Tuohimaa pelasi myös perjantaina kauden ensimmäisen nollapelinsä.

Viikonloppuna nähtiin myös useampia kauden avausmaaleja. Perjantaina maalihanansa aukaisi Jarkko Immonen ja lauantaina verkkoa ensimmäistä kertaa heilutti Oliver Larsen. Lauantain ottelussa Konsta Helenius iski puolestaan liigauransa avausmaalin.

Lauantain ottelussa Jukurit menetti myös yhden pelaajan sairastuvan puolelle, kun hyökkääjä Michal Kovarcik loukkasi jalkaansa ja jätti ottelun kesken.

Mikkeliläisjoukkue avaa neljän pelin viikkonsa vierailulla Helsinkiin. Maanantain ottelu siirrettiin aiemmin CHL-pelin vuoksi tähän ajankohtaan. Kohtaaminen on ensimmäinen tällä kaudella runkosarjassa, mutta harjoituskaudella elokuussa Jukurit vei voiton Helsingissä 4-1-lukemin.

HIFK on vaikean alkukauden jälkeen osoittanut piristymisen merkkejä voittamalla viimeisistä 10 ottelustaan kuusi. Viime viikolla joukkue kaatoi kotikaukalossaan Pelicansin 3-2, mutta taipui Tapparalle 4-0 -ja Sportille peräti 6-1-lukemin.

Helsinkiläisryhmä kärsii tällä hetkellä varsinkin puolustuspään poissaoloista, sillä viime peleistä sivussa ovat olleet loukkaantumisten vuoksi Kasper Kotkansalo, Otso Rantakari, Otto Salin sekä pelikieltoaan kärsivä Johan Motin. Sunnuntaina helsinkiläisseura tiedotti vahvistaneensa puolustusta norjalaisella Christian Kåsastulilla, joka on pelannut alkukaudesta ECHL:ssä.

HIFK hankki vahvistusta aiemmin myös hyökkäykseensä, kun SHL:ssä kautensa aloittanut Kristian Vesalainen siirtyi helsinkiläisseuraan. 23-vuotias on hyökkääjä on seitsemässä pelaamassaan ottelussa tehnyt tehot 1+3.

Helsinkiläisten pistekärkeä jakavat 13 tehopistettä mieheen koonneet Eetu Koivistoinen ja Juha Jääskä. Koivistoinen myös joukkueen paras maalintekijä yhdeksällä täysosumallaan.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 26 15 2 2 7 51 1,96
2. Ässät 26 15 3 0 8 51 1,96
3. JYP 23 13 3 1 6 46 2,00
4. SaiPa 27 12 2 4 9 44 1,63
5. KooKoo 25 11 5 1 8 44 1,76
6. Lukko 26 12 3 1 10 43 1,65
7. K-Espoo 27 10 3 5 9 41 1,52
8. KalPa 24 11 3 1 9 40 1,67
9. Jukurit 28 10 3 3 12 39 1,39
10. TPS 27 7 5 5 10 36 1,33
11. HPK 25 8 3 5 9 35 1,40
12. Ilves 25 8 3 3 11 33 1,32
13. Kärpät 27 8 3 2 14 32 1,19
14. Pelicans 25 7 3 5 10 32 1,28
15. HIFK 27 7 2 2 16 27 1,00
16. Sport 24 6 0 6 12 24 1,00

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O