Oliver Larsen jatkaa Jukureissa kuluvan kauden loppuun sekä myös kaudella 2022-2023

Mikkelin Jukurit ja tanskalaispuolustaja Oliver Larsen ovat solmineet loppukautta koskevan pelaajasopimuksen. Sopimus kattaa myös kauden 2022-2023.

Mikkelin Jukurit ja tanskalaispuolustaja Oliver Larsen ovat solmineet loppukautta koskevan pelaajasopimuksen. Sopimus kattaa myös kauden 2022-2023.

Larsen on pelannut syksyn aikana Jukureissa 19 ottelua (tehot 1+10) lainasopimuksella SHL-seura Oskarshamnista. 22-vuotias puolustaja vakuutti Jukurit-valmennuksen sekä -seurajohdon välittömästi pelitaidoillaan sekä omalla persoonallaan, jonka myötä jatkosopimus oli erittäin toivottu.

- Jo ensimmäisen viikon jälkeen minulle oli selvää, että haluamme Oliverin pelaavan Mikkelissä myös ensi kaudella. Laina-ajan lähestyessä loppua Jukurit ja Oskarshamn neuvottelivat Oliverin mahdollisesta jatkosta Mikkelissä kauden loppuun, ja loppujen lopuksi seurat pääsivät tästä yhteisymmärrykseen. Sen myötä Oliver jatkaa Mikkelissä kuluvan kauden loppuun sekä myös seuraavan kauden, Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen kertoo.

- Oliverin monipuoliset pelilliset taidot vakuuttivat minut sekä valmennuksen välittömästi, ja mielestäni hän on yksi Jukuri-historian parhaimmista puolustajista, Hakkarainen hehkuttaa.

Larsen kertoo viihtyneensä Jukureissa alkukaudella erinomaisesti.

- Pidän suomalaisesta tavasta pelata jääkiekkoa, jonka lisäksi NHL-taustaiset valmentajat pystyvät auttamaan minua kehittymään entistä paremmaksi pelaajaksi. Koen että valmentajat ovat olleet tyytyväisiä peliesityksiini, ja olen sitä kautta saanut pelata paljon. Jukurien pelisysteemi sopii minulle, puolustaja kertoo.