Ke 11.11. 18:30 VS.

Avoin kirje: Yhtenä Heimona

Arvoisa Heimo, olemme muutoksen äärellä ja tarvitsemme eteläsavolaista yhteistyön voimaa.

Viime kausien aikana olemme päässeet nauttimaan urheilullisesta menestyksestä, mutta valitettavasti taloudelliset tulokset eivät ole olleet yhtä onnistuneita. Tähänastinen menestys on saavutettu koko yhteisön vahvan panoksen lisäksi runsaalla omistajien lisä- sekä lainarahoituksella.

Tämä tilanne ei ole kestävä. Meidän tulee menestyä ja seistä omin jaloin.

Yhtenä Heimona.

Muutos on tehtävä nyt, ennen kuin on liian myöhäistä. Nyt voimme vielä vaikuttaa. Olemme tulleet tilanteeseen, jossa taloudellista pohjaa on pakko tervehdyttää, jotta Mikkelissä pelataan kotimaista pääsarjakiekkoa myös seuraavina vuosina. Selvitäksemme tästä haasteesta, organisaatiomme tulee tehostaa toimintaansa ja löytää taloudellinen tasapaino, joka mahdollistaa urheilullisen menestymisen.

Yksin emme siihen pysty. Siihen tarvitsemme koko Etelä-Savoa ja juuri Sinua. Kaikki voivat olla osaltaan auttamassa, sillä jokainen yksittäinen katsoja on aina askel kohti vahvempaa ja vakavaraisempaa Heimoa.

Toive on selkeä: Tule Ikiomalle.

Ota mukaan ystäväsi, naapurisi, työkaverisi, vanhempasi, siskosi tai veljesi osoittamaan, mikä on eteläsavolaisen yhteisön voima.

Olemmehan Heimo.

Jukurit HC Oy
Toimitusjohtaja Antti Laakso
​​​​​​​Toimisto
Hallitus

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O