21.10.2016 21:18
A-NUORET: Sinikeltainen viikinkiryhmä voittoon SaiPasta
Jukurien nuoret viikingit taistelivat upeasti ja lunastivat kolmen pisteen voiton SaiPasta maalein 5-2 (3-2, 2-0, 0-0).
Jukurien ja SaiPan välinen kamppailu alkoi vauhdikkaasti, sillä ensimmäiseen viiteen minuuttiin nähtiin kaksi maalia. Illan ensimmäinen syntyi vierasjoukkueelle ajassa 2.53, maalintekijä Antton Mönkäre. Reilu minuutti myöhemmin Ville Leskinen toi nuoret viikingit tasoihin.
14 minuutin pelin jälkeen ylivoimalla Jukurien Mikael Vasara onnistui ylivoimalla ja hetkeä myöhemmin Riku Kluukeri vei Jukurit jo 3-1 -johtoon.
Vierasjoukkue SaiPa tuli kuitenkin maalin päähän ennen ensimmäisen erän loppua, kun Jerkko Häkkinen löi lukemiksi 3-2.
Toisen erän alussa kotijoukkue lisäsi vauhtia ja seuraavaksi onnistui vuorostaan Jukurien hyökkääjä Jani Nurkkala. Viikinkien viidennen maalin iski hienolla yksilösuorituksella Juuso Föhr. Lukemissa 5-2 siirryttiin ottelun kolmanteen erään.
Kolmannella kaksikymmenminuuttisella Jukurit onnistui pitämään johtonsa, eikä SaiPa löytänyt enää uutta vaihdetta peliinsä. Näin ollen Jukurien nuori viikinkiryhmä nappaa kolme pistettä lukemin 5-2 ja nousee samalla pisteen päähän SaiPasta sarjataulukossa.
- Saimme niin sanotusti riisuttua vastustajan aseista ja tukimme hyvin keskialueen, terävöittää valmentaja Vesa Pantzar lopuksi voiton avaimia.
- Otimme kyllä tänään niitä kaivattuja edistysaskeleita ja pelattiin ehjä, hyvä peli. Missään vaiheessa ei ollut hätää, vaikka maalit annettiin hieman helposti.
- Jääkiekko on välillä ihan mukava peli silloin kun voitetaan.
Ottelun tilastot löydät TÄÄLTÄ.