#83 SIMON STRANSKY

Šimon Stránskýa pidetään yhtenä maansa kansainvälisesti kiinnostavimmista nuorista hyökkääjistä.Stránský vastaa modernin jääkiekon vaateisiin eli hän on kiekollisesti taitava, nopea pelaaja, jossa on runsaasti myös kehityspotentiaalia.

Pituus: 181 cm

Paino: 83 kg

Kätisyys: Left

Syntynyt: 1997, Ostrava

Sopimus: 2022

Kummiyritys: RockSolid Oy

Kiekkosuvun kasvatti

Stransky pelasi juniorivuosinaan kotimaassaan Vitkovicen juniorijoukkueissa. Kaudeksi 2014-2015 hän siirtyi pelaamaan Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin WHL-joukkue Prince Albert Raidersiin.

WHL:ssä Stransky pelasi kaikkiaan kolme kautta. Tehokkaimmalla kaudellaan hyökkääjä iski 62 ottelussa tehot 19+43=62.

Kaudeksi 2017-2018 Stransky palasi kotimaansa pääsarjaan Vitkovicen riveihin, jossa hän pelasi kolme viimeisintä kautta. Jukureihin hyökkääjä siirtyi kaksivuotisella sopimuksella.

Stransky on esiintynyt Tsekin eri ikäkausimaajoukkueissakin ja pelannut sekä alle 18-vuotiaiden sekä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Miesten maaotteluita hänelle on kertynyt kaksi kappaletta.

Stranskyn isoisä Vladimir Stránský, isä Darek Stránský, sedät Vladan ja Vit Stránský sekä veli Matej Stránský ovat kaikki pelanneet tai valmentaneet ammattilaistasolla.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ilves 12 8 1 0 3 26 2,17
2. Ässät 13 7 1 2 3 25 1,92
3. Jukurit 14 6 3 0 5 24 1,71
4. JYP 11 7 1 0 3 23 2,09
5. Kärpät 13 5 2 3 3 22 1,69
6. Lukko 12 6 1 1 4 21 1,75
7. K-Espoo 13 5 1 3 4 20 1,54
8. SaiPa 11 5 2 1 3 20 1,82
9. Tappara 11 5 2 0 4 19 1,73
10. TPS 12 5 1 1 5 18 1,50
11. HPK 12 4 3 0 5 18 1,50
12. Pelicans 10 5 0 1 4 16 1,60
13. HIFK 12 3 1 3 5 14 1,17
14. KalPa 12 4 0 1 7 13 1,08
15. Sport 11 3 1 2 5 13 1,18
16. Jokerit 13 2 1 2 8 10 0,77
17. KooKoo 12 1 0 1 10 4 0,33

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O