#7 SAMULI PIIPPONEN

Samuli Piipponen tekee jälleen paluun jukuripaitaan. Jykevä ja luotettava puolustaja luutii illasta toiseen tasaisesti ja tuo aimo annoksen vääntövoimaa mikkeliläispuolustukseen.

Pituus: 192 cm

Paino: 92 kg

Kätisyys: Left


Syntynyt: 1993, Helsinki

Sopimus: 12/2020

Puolustuspään monivuotinen peruskallio

Helsinkiläissyntyinen Samuli Piipponen siirtyi HIFK:n junioreista SaiPan organisaatioon kaudella 2009-2010. Junioripelien lisäksi Piipponen pääsi pelaamaan lappeenrantalaisjoukkueessa uransa ensimmäiset liigaottelut, kun hän esiintyi seitsemässä kamppailussa kaudella 2013-2014.

Kolminkertainen Mestiksen mestari Piipponen piipahti Jukureissa ensimmäisen kerran jo kaudella 2011 - 2012, mutta jäi pysyvämmin sinikeltaisiin ja Mikkeliin kaudesta 2014 - 2015 alkaen.

Ensimmäiselle liigakaudelle Jukureissa mahtui vielä muutama lainakomennus Mestikseen, mutta kahdella viime kaudella Piipponen on vakiinnuttanut paikkansa mikkeliläisalakerrassa. Kaudella 2018-2019 11 tehopistettä koonnut puolustaja oli joukkueen tehotilaston kärkinimi lukemalla +11.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O