#20 PATRIK PUISTOLA

Lupaava laitahyökkääjä ihastutti edellisellä visiitillään Mikkelissä. Taitavalta hyökkääjältä voidaan odottaa apuja hyökkäyspäähän ja nälkää nuorella miehellä varmasti riittää uralla seuraavan stepin ottamiseen.

Syntynyt: 2001, Tampere

Pituus: 183cm

Paino: 79kg

Kätisyys: left

Sopimus: 2023

Kummiyritys: Mikkelin Lasiasennus Oy

Hyökkääjälupaus ottamassa uutta askelta urallaan

Patrik Puistola syntyi Tampereella, mutta nuorempana hän pelasi HV71:sen juniorijoukkueissa Ruotsissa isä-Pasin edustaessa pääsarjajoukkuetta. Muutoin juniorivuodet kuluivat Tapparan eri ikäryhmissä. Kaudella 2017-2018 Puistola saavutti U18-sarjan hopeaa.

Ensimmäiset liigaottelunsa Puistola pelasi kaudella 2018-2019, kun esiintyi 16 ottelussa Tapparan riveissä. Tuolla kaudella hän teki läpimurtonsa miesten peleissä Mestiksessä. Hyökkääjä iski LeKin paidassa pelaamissaan 30 runkosarja -ja pudotuspeliottelussa tehot 18+15=33. Keväällä hän esiintyi vahvasti myös alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa takomalla viidessä ottelussa viisi maalia.

Kauden 2019-2020 Puistola aloitti myös Tapparassa, mutta kauden aikana lainapestit veivät miehen ensin Jukureihin ja myöhemmin loppukaudeksi KooKoon riveihin. Talvella pelatuissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa hyökkääjä oli Suomen parhaimmistoa iskemällä seitsemään kamppailuun tehot 5+3.

Viime kaudella Puistola pelasi Liigaa JYPissä ja teki siellä 50 ottelussa tehot 4+10=14. Kaikkiaan 20-vuotiaalla hyökkääjällä on liigapelejä vyöllään 113 kappaletta.

Puistolalta löytyy myös NHL-varaus, kun Carolina Hurricanes valitsi hyökkääjän kolmannella kierroksella kesän 2019 varaustilaisuudessa.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. JYP 5 5 0 0 0 15 3,00
2. Jukurit 7 5 0 0 2 15 2,14
3. Ässät 5 4 0 0 1 12 2,40
4. Ilves 5 3 1 0 1 11 2,20
5. SaiPa 4 2 2 0 0 10 2,50
6. TPS 6 3 0 0 3 9 1,50
7. Pelicans 6 3 0 0 3 9 1,50
8. Sport 7 2 1 0 4 8 1,14
9. K-Espoo 5 2 0 1 2 7 1,40
10. Kärpät 4 2 0 1 1 7 1,75
11. KalPa 5 2 0 0 3 6 1,20
12. Tappara 4 2 0 0 2 6 1,50
13. HPK 5 2 0 0 3 6 1,20
14. Lukko 5 1 1 0 3 5 1,00
15. HIFK 5 1 0 1 3 4 0,80
16. KooKoo 5 0 0 1 4 1 0,20
17. Jokerit 5 0 0 1 4 1 0,20

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O