#61 MIIKKA PITKÄNEN

Kuopiolaisen kiekkokoulun kasvatin mukana jukurijoukkueeseen tulee runsaasti luisteluvoimaa, peliälyä ja pehmeitä käsiä, joilla taiturimainen hyökkääjä on tehnyt tehoja Liigassa aiemmillakin kausilla.

Pituus: 177cm

Paino: 72kg

Kätisyys: left

Syntynyt: 1996, Kuopio

Sopimus: 2024​​​​​​​

Kuopion kiekkotaikuri Etelä-Savossa

Pitkänen on KalPan kasvatti ja kiekkoili kasvattajaseurassaan junioriputken läpi edustusjoukkueeseen saakka.

Kaudella 2014-2015 Pitkänen oli U20-joukkueen paras pistemies iskemällä 42 otteluun tehot 19+40=59 ja hänet valittiin myös sarjan toiseen tähdistökentälliseen. Seuraavalla kaudella hän oli voittamassa U20-sarjassa SM-pronssia.

Pitkänen teki liigadebyyttinsä jo kaudella 2013-2014, jolloin pelasi 11 liigaottelua ja teki niissä kaksi maalia. Keväällä 2017 Pitkänen saavutti kuopiolaisryhmässä SM-hopeaa.

Hopeakauden jälkeen Pitkänen jätti ensi kertaa kotikaupungin taakseen ja siirtyi KooKoon riveihin. Ensimmäisellä KooKoo-kaudellaan hyökkääjä iski uuden piste-ennätyksensä 33 tehopistettä ja paransi sitä heti seuraavalla kaudella nakuttamalla 60 otteluun pisteet 16+32=48.

Kaudeksi 2019-2020 Pitkänen palasi KalPan riveihin, jossa pelasi kolme viimeisintä kautta. Viime kaudella hän viimeisteli 47 ottelussa 30 tehopistettä.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ilves 12 8 1 0 3 26 2,17
2. Ässät 13 7 1 2 3 25 1,92
3. Jukurit 14 6 3 0 5 24 1,71
4. JYP 11 7 1 0 3 23 2,09
5. SaiPa 12 6 2 1 3 23 1,92
6. Kärpät 13 5 2 3 3 22 1,69
7. Lukko 12 6 1 1 4 21 1,75
8. K-Espoo 13 5 1 3 4 20 1,54
9. Tappara 11 5 2 0 4 19 1,73
10. TPS 12 5 1 1 5 18 1,50
11. HPK 13 4 3 0 6 18 1,38
12. Pelicans 10 5 0 1 4 16 1,60
13. Sport 12 4 1 2 5 16 1,33
14. HIFK 12 3 1 3 5 14 1,17
15. KalPa 12 4 0 1 7 13 1,08
16. Jokerit 13 2 1 2 8 10 0,77
17. KooKoo 13 1 0 1 11 4 0,31

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O