#36 MARKUS RUUSU

Jyväskyläläislähtöinen maalivahti on ikäisekseen jo melko kokenut liigavahti. Mikkelistä Ruusu hakee uralleen uutta vauhtia ja pyrkii kehittymään seuraavan askeleen pelaajana.

Pituus: 188cm

Paino: 80kg

Kätisyys: left

Syntynyt: 1997, Jyväskylä

Sopimus: 2024

Kummiyritys: Casemet

Jämsän kasvatti Jukureissa

Ruusun kiekkoura alkoi Jämsä Kiekko-Susien junioreissa, josta tie vei Tapparan kautta JYPiin B-juniori-iässä. Kaudella 2015-2016 Ruusu oli voittamassa B-nuorten SM-pronssia.

Kaudella 2015-2016 Ruusu sai vyölleen myös ensimmäiset aikuisten sarjaottelut pelaamalla 20 ottelua Mestistä JYP-Akatemiassa. Seuraavankin kauden hän pelasi pääosin Mestiksessä, mutta pääsi kokeilemaan myös Liigassa seitsemän ottelun verran JYPin ja KooKoon riveissä.

Syksyllä 2017 Ruusu vuokrattiin JYPistä Ilvekseen peliajan perässä. Kauden aikana Ruusulle kertyi 11 liigaottelun lisäksi pelejä A-nuorissa sekä Mestiksessä TUTOssa ja LeKissä.

Ruusun matka jatkui kaudeksi 2018-2019 HIFK:hon, josta hän palasi Jyväskylään kaudeksi 2019-2020. Viimeiset kolme kautta hän torjui JYPin maalilla.

Ruusulta löytyy NHL-varauskin, kun Dallas Stars valitsi hänet kuudennella kierroksella kesällä 2015.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O