#6 LUCAS NORDSÄTER

Frölundasta jukuripaitaan saapunut ruotsalaispuolustaja tuo mikkeliläismiehistöön runsaan 200 ottelun kokemuksen SHL:stä ja Allsvenskanista. Monipuoliselta puolustajalta odotetaan jämäkkää pelaamista kentän molemmissa päissä.

Pituus: 185cm

Paino: 83kg

Kätisyys: left

Syntynyt: 1998, Sunne, Ruotsi

Sopimus: 2024

​​​​​​​Kummiyritys: Heikkilän Yrttitila

SHL-kokemusta jukuripuolustukseen

Lucas Nordsäter on Sunne IK:n kasvatti ja pelasi siellä ensimmäiset miesten ottelunsakin Ruotsin Division 3:ssa 15-vuotiaana.

Puolustaja siirtyi 17-vuotiaana SHL-joukkue Växjö Lakersin organisaatioon. Siellä hän sai ensimmäiset pääsarjaottelunsa vyölleen kaudella 2016-2017.

Seuraavaksi kaudeksi Nordsäter suuntasi Färjestadiin, jossa puolustaja pääsi pelaamaan jo 30 SHL-ottelua. Kauden aikana hän kävi pelaamassa myös Allsvenskania IK Panternin miehistössä.

Visiitti Färjestadiinkin jäi kuitenkin vain kauden mittaiseksi, sillä Nordsäter siirtyi kaudeksi 2018-2019 Leksandsin Allsvenskan-joukkueeseen. Hän sai joukkueessa ison roolin ja oli nostamassa leksandilaisjoukkuetta kauden päätteeksi SHL:ään. Leksandsissa hän pelasi myös kaksi seuraavaa kautta SHL:ssä.

Leksandsista Nordsäter palasi takaisin Allsvenskaniin Södertäljeen, josta hän siirtyi kuluvaksi kaudeksi Frölundaan.

Kaikkiaan 24-vuotias Nordsäter on pelannut urallaan 116 SHL-ottelua sekä 139 Allsvenskan-kamppailua.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O