#33 KAROLUS KAARLEHTO

Turkulaislähtöinen torjuja on kerännyt urallaan kokemusta liigapelien lisäksi Mestiksestä ja ulkomailta. Nyt ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen on edessä uusi yritys liigakentillä kokeneempana pelaajana.

Syntynyt: 1997, Turku

Sopimus: 2023

Pituus: 187cm

Paino: 81kg

Kätisyys: left

Kummiyritys: SOL Palvelut

Maaleja tehnyt Mestiksen mestarivahti

Turusta lähtöisin oleva Kaarlehto aloitti kiekkoilun Paimion Hakassa, josta siirtyi 14-vuotiaana TUTOn junioreihin. Juniorivuosinaan hän edusti myös TPS:ää.

Keväällä 2016 Kaarlehto teki kolmivuotisen liigasopimuksen TPS:ään. Liigaotteluita ei kuitenkaan turkulaisseurassa tullut, vaan Kaarlehto pelasi kaudet 2016-2017 ja 2017-2018 lainalla Mestiksessä. Ensimmäisellä kaudella TUTOn paidassa hän pelasi 28 ottelua torjuntaprosentilla 92,5. Hänet valittiin myös kauden päätteeksi sarjan tähdistökentälliseen.

Kaudeksi 2018-2019 Kaarlehto siirtyi SaiPaan, mutta kyseinen kausi kului vielä Mestiksessä lainalla. Ketterän tolppien välissä Kaarlehto oli voittamassa Mestiksen mestaruutta.

Ensimmäiset liigapelit Kaarlehto sai vyölleen kaudella 2019-2020. Hän torjui SaiPan maalilla 22 ottelua, joissa torjuntaprosentiksi muodostui 88,3.

Viime kausina Kaarlehto on pelannut ulkomailla Tanskan ja Slovakian pääsarjoissa.

Kauden 2021-2022 Kaarlehto päätti Jukurien riveissä, jossa pelasi neljä runkosarjapeliä ja kaksi pudotuspeliottelua.

Kaarlehdolta löytyy tililtään myös yhdet alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut. Hän on tehnyt urallaan myös kaksi maalia: Ketterässä talvella 2019 ja Slovakiassa 2021.



Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O