#50 JUHAMATTI AALTONEN

Iin kiekkotaikuri tuo Jukurien miehistöön ison määrän kokemusta Euroopan huippusarjoista ja maajoukkueesta. Konkarihyökkääjän päästessä vauhtiin kentällä nähdään juonikkaita ratkaisuja ja kiekkotaituruutta parhaimmillaan.

Pituus: 184cm

Paino: 89kg

Kätisyys: right

Syntynyt: 1985, Ii

Sopimus: 2023

Kummiyritys: Casemet

Maailmaa nähnyt neljän mestaruuden mies

Aaltosen kiekkoura lähti liikkeelle Haukiputaan Ahmoista, mutta jo hyvin nuorena tie vei Ouluun ja Kärppien junioreihin. Juniorivuosinaan Aaltonen teki eri ikäryhmissä jo pisteitä ja pelasi myös alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa keväällä 2003.

Aaltonen pelasi ensimmäiset liigaottelunsa jo 2002-2003 kaudella, mutta ensimmäinen täysi liigakausi oli 2005-2006. Tuolloin hän voitti tulokkaiden maalipörssin 13 osumallaan. Kauden päätteeksi hän sai kaulaansa uran ensimmäisen SM-mitalin, kun Kärpät nappasi pronssia.

Kolmen seuraavan kauden aikana palkintokaappi täyttyi kahdella Suomen mestaruudella ja yhdellä hopeamitalilla. Kaudella 2006-2007 Aaltonen teki myös maajoukkuedebyyttinsä.

Kaudeksi 2009-2010 Aaltonen siirtyi Lahden Pelicansiin. Kausi oli onnistunut, sillä Aaltonen iski uransa piste-ennätyksen 49 ja voitti sarjan maalipörssin 28 osumallaan. Keväällä hän pelasi lisäksi uransa ensimmäiset aikuisten arvokisat päästyään mukaan MM-joukkueeseen.

Lahdesta Aaltosen tie vie KHL-joukkue Magnitogorskiin, jossa hän pelasi kaksi yli 30 pisteen kautta ja sieltä matka jatkui Rögleen SHL:ään.

Röglestä hyökkääjä palasi kaudeksi Kärppiin ja ratkaisi siellä Suomen mestaruuden oululaisjoukkueelle. Mestaruuskauden jälkeen edessä oli Helsinki, jossa hän edusti niin KHL:ssä Jokereita kuin Liigassa HIFK:ta.

HIFK-vuoden jälkeen Aaltonen palasi Ruotsiin, jossa kului vajaat kaksi kautta ja väliin mahtui myös lyhyt visiitti Sveitsin Bernissä.

Keväällä 2019 Aaltonen teki paluun takaisin Suomeen Pelicansin riveihin. Viimeiset kaksi kautta hyökkääjä pelasi puolestaan Kärpissä.

Aaltonen on useiden huippusarjojen lisäksi kerännyt myös runsaasti arvokisakokemusta. Vyöltä löytyy viidet MM-kilpailut sekä yhdet olympialaiset keväältä 2014. Kolmen Suomen mestaruuden lisäksi Aaltonen on voittanut MM-kultaa sekä olympiapronssia.