#19 HANNES HÄKKILÄ

Taiturimainen puolustajalupaus on käynyt erilaisen polun Liigan porteille ja nyt hän pääsee kilpailemaan paikasta liigamiehistöön.

Pituus: 175cm

Paino: 80kg

Kätisyys: left

Syntynyt: 2002, Kalajoki

Sopimus: 2024

Kalajoen kiekkotaituri Mikkelissä​​​​​​​

Häkkilä on syntynyt Kalajoella ja on pelannut siellä ison osan juniorivuosistaan. Puolustaja on tehnyt kovia tehoja, joista osoituksena esimerkiksi kaudella 2018-2019 U18 Mestiksessä 38 ottelussa isketyt 83 tehopistettä.

Kaudella 2018-2019 Häkkilä pääsi mukaan myös miesten peleihin, kun esiintyi 9 ottelussa JHT:n Suomi-sarjajoukkueessa. Seuraavalla kaudella vastuu Suomi-sarjassa vain kasvoi ja nuori puolustaja iski runkosarjassa 35 ottelussa tehot 4+14. Runkosarjapelien päälle hän pääsi pelaamaan myös viisi pudotuspeliottelua.

Kalajoki jäi taakse lopulta, kun Häkkilä siirtyi syksyllä 2020 Ouluun ja Kärppien U20-joukkueeseen. Kausi sujui varsin hyvin, sillä Häkkilä viimeisteli 37 ottelussa 16 tehopistettä ja keräsi tehotilastoon lukeman +21. Kauden päätteeksi kaulaan ripustettiin vielä hopeamitali. Kauden aikana puolustajanuorukainen esiintyi myös kahdessa Mestis-ottelussa Hermeksen paidassa.

Kummiyritys: Rotomon

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 47 28 2 3 14 91 1,94
2. SaiPa 49 24 5 7 13 89 1,82
3. KooKoo 47 24 7 1 15 87 1,85
4. Lukko 48 24 6 3 15 87 1,81
5. KalPa 48 24 5 4 15 86 1,79
6. JYP 46 22 8 4 12 86 1,87
7. Ilves 48 22 7 4 15 84 1,75
8. Ässät 49 21 6 3 19 78 1,59
9. HIFK 48 18 4 4 22 66 1,38
10. K-Espoo 48 17 4 7 20 66 1,38
11. Pelicans 47 14 7 6 20 62 1,32
12. TPS 50 13 7 8 22 61 1,22
13. HPK 48 13 6 8 21 59 1,23
14. Jukurit 47 14 3 6 24 54 1,15
15. Kärpät 48 13 5 5 25 54 1,13
16. Sport 48 9 1 10 28 39 0,81

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O