Ti 27.1. 18:30 VS.

MITÄ ISOMPI PORUKKA, SITÄ PAREMMAT PELIT!

Jukurien perinteikkäät koulukiertueet saavat jatkoa jälleen keskiviikkona 30.1.
Joukkue vierailee yhden päivän aikana liki 20:ssa koulussa. Teemana kiertueella on yhdessä tekeminen ja ryhmässä liikkumisen ilosanoma.

Jukurien koulukiertue keskiviikkona 30.1. klo 8-12. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen

Jukurien koulukiertue jatkaa tärkeän asian parissa myös tänä vuonna. Vuosittaisilla koulukiertueilla Jukurit-pelaajat ovat puhuneet tärkeistä aiheista.
Tänä vuonna Jukurit kannustaa kaverin kanssa leikkimiseen, liikkumiseen ja pelaamiseen.
Yhdessä kaikki on hauskempaa!

Aiheena yhdessä liikkuminen on tärkeä ja Jukurit kantaakin kortensa kekoon enemmän kuin mielellään, tärkeän viestin välittämiseksi. Joukkueen pelaajienkin suusta usein kuulee, että jääkiekossa parasta on ehdottomasti yhdessä joukkuekaverien kanssa koetut hetket ja yhteen hiileen puhaltaminen.

Tänä vuonna Jukurit jalkautuvat alueen kouluihin yhteistyössä Savilahden Auton ja Juniori-Jukurien kanssa.
Koulut kierretään keskiviikkona 30.1. klo 9-12 välisenä aikana ja kiertue pitää sisällään kaikki ala- ja yhtenäiskoulut.

- Vuosittain koulukiertueillamme pelaajat kertovat lapsille tärkeistä aiheista. Tänä vuonna halusimme ehdottomasti lähteä kannustamaan yhdessä liikkumiseen ja pihalla touhuamiseen, sillä kotona pysyttely ja lasten syrjäytyminen puhuttavat nykyään liiankin usein, kertoo Jukurien myynti- ja markkinointituottaja Henna Huuhka.

- Lasten ja nuorten liikuntamäärät ovat viime vuosina tipahtaneet huomattavasti. Tutkimusten mukaan vain kolmasosa lapsista ja nuorista saavuttaa määritetyt liikuntasuositukset. Pihapelit, leikit sekä monipuolinen hyötyliikunta ovat tärkeässä asemassa, jotta lasten liikuntamääriä saadaan lisättyä, kommentoi Juniori-Jukurien junioripäällikkö Tuomas Anttonen.

- Savilahden Auto on ilolla mukana Jukurien koulukiertueella, sillä riittävä liikkuminen ja terveydestä huolehtiminen tulisi aloittaa jo nuorena. Se rakentaa ja lujittaa samalla erittäin tärkeitä ystävyyssuhteita, joista monet kantavat läpi elämän, kertoo Savilahden Auton myyntipäällikkö Jouni Mustonen.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 42 26 2 2 12 84 2,00
2. SaiPa 44 22 4 6 12 80 1,82
3. JYP 40 19 7 3 11 74 1,85
4. Lukko 42 20 5 3 14 73 1,74
5. KalPa 41 20 5 2 14 72 1,76
6. KooKoo 41 19 7 1 14 72 1,76
7. Ilves 43 18 7 4 14 72 1,67
8. Ässät 42 19 5 3 15 70 1,67
9. HIFK 43 16 3 4 20 58 1,35
10. K-Espoo 45 15 3 7 20 58 1,29
11. TPS 43 12 6 7 18 55 1,28
12. Jukurit 41 14 3 6 18 54 1,32
13. Pelicans 41 12 6 6 17 54 1,32
14. HPK 44 12 5 7 20 53 1,20
15. Kärpät 43 12 5 4 22 50 1,16
16. Sport 43 9 1 9 24 38 0,88

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O