JUKURIEN JA SUUR-SAVON RESERVIUPSEERIPIIRIN YHTEISTYÖ JATKUU

MIKKELIN JUKURIT, SUUR-SAVON RESERVIUPSEERIPIIRI JA MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYS JATKAVAT YHTEISKUNTAVASTUUSEEN PAINOTTUVAA YHTEISTYÖTÄÄN MYÖS KAUDELLA 2018-2019.

Joukkue luistelee jäälle m05 -maastopukua jäljittelevissä peliasuissa 7.12.. Kuva: Jukurit


Viime kaudella aloitettu yhteistyö Mikkelin Jukurien ja Suur-Savon Reserviupseeripiirin välillä, on sovittu jatkuvan vuoteen 2021 saakka.

Viime kauden aikana yhteistyön näkyvin elementti oli Jukurien, Suur-Savon Reserviupseeripiirin, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ja Etelä-Savon aluetoimiston yhdessä toteuttama, Suomi 100 teemainen juhlaottelu ja ottelussa kotijoukkue Jukurien käyttämät teemapaidat. Juhlaottelun teemapaitojen huutokaupalla kerätty tuotto ohjattiin lyhentämättömänä vapaaehtoisen maanpuolustuksen tueksi ja varoja kerättiin yhteensä 5200€.

Yhteistyö jatkui Jukurien joukkueen osalta jo kesällä 2018, kun leiriviikon aikana pelaajat pääsivät suorittamaan MPK:n sotilaallista valmiutta palvelevan ammuntakurssin.

Myös tällä kaudella Jukurien suurin yksittäinen tapahtuma toteutetaan yhteistyön tiimoilta, sillä Suomen Puolustusvoimat juhlivat 100-vuotista taivaltaan vuonna 2018.

Ikioma Areenalla 7.12. pelattava Jukurit – Ilves -ottelu vietetään näinollen Puolustusvoimat 100vuotta juhlaotteluna ja ottelussa nähdään kotijoukkueen päällä kauden 2018-2019 runkosarjan ainoat teemapaidat, kun joukkue luistelee jäälle m05 -maastopukua jäljittelevissä peliasuissa.

Juhlaottelussa käytetyt teemapaidat huutokaupataan ja tuotot ohjataan jälleen vapaaehtoisen maanpuolustuksen hyväksi. Huutokauppa aukeaa ma 19.11. klo 15.00 ja päättyy su 16.12. klo 18.00. Jokaisen paidan lähtöhinta on 200€.

Huutokauppa osoitteessa huutokaupat.fi

- ”Yhteistyö pääsarjajoukkueen kanssa on hieno tilaisuus tehdä vapaaehtoista maanpuolustustyötä tunnetuksi suurelle yleisölle. Olemme tästä erittäin iloisia ja ylpeitäkin. Me reservinupseerit arvostamme Jukurien yhteiskuntavastuutyötä ja nyt sovittu jatko yhteistyölle todistaa sen aidoksi. Toivon, että näemme juhlaottelussa täyden Ikioma Areenan kannustamassa Jukurit voittoon.”, kertoo Suur-Savon Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Jussi Saarinen.

- ”Olemme kokeneet yhteistyön Suur-Savon Reserviupseeripiirin kanssa erittäin toimivaksi ja arvokkaaksi Suomen itsenäisyyden ja Puolustusvoimien 100-vuotisten taipaleiden juhlistamiseksi. Koemme, että pystymme yhdessä lisäämään yleisön kiinnostusta ja samalla taloudellisesti tukemaan tärkeää maanpuolustustyötä, sekä edistämään maanpuolustushenkeä. Olemme iloisia siitä, että jatkamme yhteistyön merkeissä myös tulevina vuosina”, jatkaa Jukurien toimitusjohtaja Pasi Kautonen.

- "Olemme totisesti ylpeitä ja kiitollisia yhteistyöstämme tähän saakka ja innoissamme tulevasta. Tuleville kausille on jokaiselle vuodelle määriteltynä oma teemansa, joiden myötä pystymme omalta osaltamme kantamaan kortemme kekoon itsenäisen Suomen maanpuolustuksen tueksi”, iloitsee Jukurien myynti- ja markkinointituottaja Henna Huuhka.


​​​​​​​