OTTELURAPORTTI: Yksi maali ratkaisi Porin illassa

Ässät iski kahdesti, Jukurit kerran.
Henrik Koivisto iski Jukureille alivoimamaalin.

Mikkelin Jukurit aloitti tiistaina kolmen ottelun vieraskiertueen Porissa Ässiä vastaan. Tasainen tiistai-illan taisto kääntyi lopulta isännille maalein 2-1 (0-0, 2-0, 0-1).

Mikkeliläisten maalin kiskaisi päätöserässä hyökkääjä Henrik Koivisto alivoimalla.

Kuten numerot kertovat, väännettiin Isomäessä tasaisessa hengessä. Jukurien maalilla pelanneelle Sami Rajaniemelle kirjattiin illan aikana 24 torjuntaa.

Ässien maalivahti Ari Ahonen selvisi puhteestaan 22 kopilla. Myös tolpat olivat kokeneen Ahosen puolella, sillä illan aikana Ässien maalikehikot soivat useaan otteeseen jukuripelaajien laukauksista.

- Pelissä oli paljon hyvää. Pystyttiin tekemään kiekolla sovittuja asioita ja se ilahdutti eniten. Toisaalta tehtiin pari pientä virhettä ja Ässät rokotti. Pikkujututhan näissä peleissä ratkaisee vuodenajasta riippumatta, linjasi maalintekijä Koivisto.

- Kokonaisuutena hyvä ja kohtuullisen ehjä peli. Mielestäni olemme oikealla tiellä ja tästä matka jatkuu.

Jukurien apuvalmentaja Juuso Hahlin mukaan mikkeliläiset pelasivat tappiosta huolimatta harjoituskauden parhaan ottelunsa.

- Kiekollinen pelaaminen onnistui vastustajan paineen alla. Maalipaikkoja riitti ja haastoimme Ässät aidosti, Hahl kommentoi.

- Erikoistilannepelaamista täytyy parantaa edelleen jatkossa, mutta niin sen täytyy tässä vaiheessa ollakin. Kuukauden päästä olemme valmiimpia, muistutti Hahl.

Ässät-ottelun totaalisen kattavan tilastopaketin löydät tuttuun tapaan täältä.

Jukurien harjoitusottelut jatkuvat torstaina Kokkolassa Vaasan Sportia vastaan.