Viikkoinfo 52/25: Hyvää joulun aikaa!
Mikkelin Jukurit toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulun aikaa!
Jukurit pelaa seuraavan ottelunsa 30. joulukuuta Let´s Go Areenalla
Mikkelin Jukurit toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulun aikaa!
Seuraavan kerran Jukurit on tositoimissa vuoden viimeisessä ottelussa tiistaina 30. joulukuuta, kun Let´s Go Areenalle vieraaksi saapuu Lahden Pelicans.
Jukurit nappasi viime viikolla kotikaukalossa maukkaan 4–0-voiton Sportista. Maalinteossa onnistuivat Justin Addamo (1+1), Sakke Hämäläinen, Jesper Piitulainen ja uransa ensimmäisen Liiga-maalinsa iskenyt Jiro Frilander. Tolppien välissä Evan Buitenhuis torjui ensimmäisen nollapelinsä Liigassa.
Lauantaina Jukurit raapi yhden pisteen Kärppien vieraana Oulussa. Jukurit oli kiinni täydessä pistepotissa, mutta lopulta käteen jäi 3–2-rankkaritappion myötä yksi piste. Mikkeliläisten osumista vastasivat Juuso Arola ja Sakke Hämäläinen. Jukurien viikon tehokkain pelaaja oli ylivoimamaestro Jeremi Tammela kolmella syöttöpisteellään.
Joulutauolle Jukurit lähti sijalta 12 eli viimeiseltä pudotuspelipaikkaan oikeuttavalta sijalta.
Liiga palaa tuttuun tyyliin joulutauolta tapaninpäivänä 26. joulukuuta, mutta Jukurit ei tällä viikolla pelaa.
Jukurien sairaslista
Severi Immonen (3–5 viikkoa)
Aleks Haatanen (3–5 viikkoa)
Aaron Hakala (2 kuukautta)
Emme kerro pelaajien loukkaantumisiin liittyviä tarkkoja tietoja julkisuuteen Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun laatimien sääntöjen mukaisesti. Pelaajien loukkaantumisiin liittyen kerrotaan arvioitu paluuajankohta ja se saattaa muuttua pelaajan toipumisaikana.
Kannattajaosakeanti on nyt käynnissä
Mikkelin Jukurit avasi tiistaina 2.12.2025 kannattajaosakeannin, joka tarjoaa seuran tukijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden liittyä entistä tiiviimmin osaksi Jukurien sisäpiiriä. Kannattajaosakeannin tavoitteena on laajentaa omistajapohjaa, lisätä yhteisöllisyyttä ja vahvistaa seuran taloutta.
Hanki oma kannattajaosakkeesi ja liity Jukurien sisäpiiriin
Kannattajaosakeannissa merkittävänä on 2000 kannattajaosaketta, jotka ovat hinnaltaan 50 € / kpl. Kannattajaosakeen omistaja on konkreettinen osa Jukurien sinikeltaista sisäpiiriä, sillä kannattajaosakkeella on äänioikeus. Kannattajaosakkeella ei ole oikeutta yhtiön voitonjakoon ja varoihin.
Kannattajaosakeanti on käynnissä Jukurien verkkokaupassa osoitteessa kauppa.jukurit.fi.
Kannattajaosakkeen hankkimalla jokainen kannattaja pääsee konkreettisesti vaikuttamaan Jukurien tulevaisuuteen. Tämä on mahdollisuus olla mukana siinä, miten seuraa kehitetään sekä urheilullisesti että yhteisöllisesti. Kannattajaosakeanti vahvistaa Jukurien toimintaedellytyksiä ja antaa eväitä kehittää liike- ja urheilutoimintaamme, mutta samalla se syventää kannattajien ja seuran välistä sidettä – sidettä, joka on Jukurien identiteetin sydämessä.
Viimeiset lahjat pukinkonttiin Jukurit Shopilta
Vieläkö on joululahjat hakematta? Viimeiset lahjat pukinkonttiin Kauppakeskus Stellan Jukurit Shopilta.
Jukurit Shop palvelee tällä viikolla seuraavasti:
Ma 22.12. klo 11–17
Ti 23.12. klo 10–15
Ke 24.12. Suljettu
To 25.12. Suljettu
Pe 26.12. Suljettu
La 27.12. klo 10–15
Su 28.12. Suljettu
Tervetuloa ostoksille!
Vuosi lähestyy loppua – käytä kulttuurietusi nyt!
Vuosi lähestyy loppuaan – älä anna kulttuuriedun vanhentua käyttämättä.
Käytä etusi elämyksiin, jotka tuntuvat ja kuuluvat: Jukurien kotiotteluihin Let’s Go Areenalla!
Kulttuuriedulla voit hankkia:
• otteluliput Jukurien peleihin
• loppukauden kausikortin
Luvassa on kevään ratkaisuhetket, tiukkoja kamppailuja ja sinikeltaista tunnelmaa parhaimmillaan. Nyt on täydellinen hetki varmistaa paikkasi katsomossa ja olla mukana kauden tärkeimmissä peleissä.
Älä säästä etua turhaan – käytä se elämyksiin, jotka muistetaan.
Hanki liput tai kausikortti ja nähdään hallilla!

