Viikkoinfo 49/25: Kannattajaosakeanti starttaa – Jukurit pelaa perjantaina Let´s Go Areenalla
Mikkelin Jukurit pelaa viikon ainoan ottelun perjantaina Let´s Go Areenalla Raimo Helmisen luotsaamaa SaiPaa vastaan. Tiistaina käynnistyy Jukurien paljon toivottu kannattajaosakeanti.
Perjantaina pelataan kotona – hanki lippusi nyt
Jukurit palaa vieraskiertueen jälkeen kotikaukaloon, kun se kohtaa perjantaina 5. joulukuuta Let´s Go Areenalla SaiPan.
Jukurit pelasi viime viikolla kolme vierasottelua neljään päivään. Jukurit laittoi vieraskaukalossa ennakkosuosikit Tapparan ja Lukon todella ahtaalle, mutta hävisi niukasti maalilla. Lauantaina Jukurit palasi voittojen tielle kaatamalla jatkoaikatrillerissä Nordiksella Olli Jokisen valmentaman HIFK:n maalein 3–2.
Jukurit on tasaisessa Liigassa kärjen tuntumassa sijalla yhdeksän ja saalistanut 28 ottelusta kasaan 39 pistettä. Matkaa neljän parhaan joukkoon on viisi pistettä.
Viime kevään sensaatiojoukkue SaiPa on noussut Liigassa neljänneksi ja on tällä hetkellä kolmen ottelun mittaisessa voittoputkessa. Raimo Helmisen luotsaama SaiPa on viihdyttävää ja vauhdikas kiekkoa pelaava joukkue, jonka suurimpia tähtiä ovat muun muassa mailataituri Otto Kivenmäki, kanadalaishyökkääjä Maxime Fortier ja Jukurien kasvatti Henri Nikkanen.
Jukurit voitti joukkueiden edellisen keskinäisen kohtaamisen Lappeenrannassa syyskuun lopulla maalein 2–1 Topias Hynnisen ja Alexander Ruuttun maaleilla. Miten käy perjantaina, kun pelataan jälleen isoista pisteistä?
Otteluinfo: Pe 5.12. Jukurit - SaiPa, maanpuolustus-teemaottelu
Jo perinteeksi muodostunut maanpuolustusteemainen ottelu on joka kauden odotetuimpia ottelutapahtumia. Tällä kaudella maanpuolustusottelu pelataan Lappeenrannan SaiPaa vastaan ja ottelulla juhlistetaan Viestiupseeriyhdistyksen 80 vuotista taivalta. Ennen ottelun alkua näemme jäällä perinteiset juhlaseremoniat, jossa mm. everstiluutnantti Antti Pirinen pitää illan avauspuheen sekä lähettää seppelpartion sankarihaudoille.
Jukurit pukee otteluun päälleen Viestiupseeriyhdistyksen värityksessä komeilevat teemapaidat, jotka huutokaupataan ottelun jälkeen osoitteessa huuto.net.
Jukurien sairaslista
Evan Buitenhuis (päivä kerrallaan)
Kim Johansson (1 viikko)
William Worge Kreü (päivä kerrallaan)
Eemeli Saari (päivä kerrallaan)
Severi Immonen (tutkimukset kesken)
Aleks Haatanen (6–8 viikkoa)
Aaron Hakala (2-3 kuukautta)
Emme kerro pelaajien loukkaantumisiin liittyviä tarkkoja tietoja julkisuuteen Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun laatimien sääntöjen mukaisesti. Pelaajien loukkaantumisiin liittyen kerrotaan arvioitu paluuajankohta ja se saattaa muuttua pelaajan toipumisaikana.
Jukurien kannattajaosakeanti starttaa tiistaina 2. joulukuuta
Mikkelin Jukurit on enemmän kuin jääkiekkoseura. Se on ainutlaatuisia tunteita ja yhteisiä tarinoita tarjoava yhteisö, joka kokoaa yhteen mikkeliläiset, eteläsavolaiset sekä lukemattomat kannattajat kauempaakin. Sinikeltainen yhteisö on ollut seuran voimavara koko historiansa ajan — tämä yhteisö on kantanut seuraa sen vaikeina hetkinä ja juhlinut sen kanssa suurimpia voittoja.
Nyt Jukurit tarjoaa kannattajilleen matalan kynnyksen mahdollisuuden rakentaa yhteistä tulevaisuutta.
Mikkelin Jukurit avaa tiistaina 2.12.2025 kannattajaosakeannin, joka tarjoaa seuran tukijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden liittyä entistä tiiviimmin osaksi Jukurien sisäpiiriä. Kannattajaosakeannin tavoitteena on laajentaa omistajapohjaa, lisätä yhteisöllisyyttä ja vahvistaa seuran taloutta.
Hanki oma kannattajaosakkeesi ja liity Jukurien sisäpiiriin
Kannattajaosakeannissa merkittäväksi tulee 2000 kannattajaosaketta, jotka ovat hinnaltaan 50 € / kpl. Kannattajaosakeen omistaja on konkreettinen osa Jukurien sinikeltaista sisäpiiriä, sillä kannattajaosakkeella on äänioikeus. Kannattajaosakkeella ei ole oikeutta yhtiön voitonjakoon ja varoihin.
Kannattajaosakeanti käynnistyy tiistaina 2.12.2025 Jukurien verkkokaupassa osoitteessa kauppa.jukurit.fi.
Kannattajaosakkeen hankkimalla jokainen kannattaja pääsee konkreettisesti vaikuttamaan Jukurien tulevaisuuteen. Tämä on mahdollisuus olla mukana siinä, miten seuraa kehitetään sekä urheilullisesti että yhteisöllisesti. Kannattajaosakeanti vahvistaa Jukurien toimintaedellytyksiä ja antaa eväitä kehittää liike- ja urheilutoimintaamme, mutta samalla se syventää kannattajien ja seuran välistä sidettä – sidettä, joka on Jukurien identiteetin sydämessä.
Kun kannattajaosakeanti avautuu, jokainen osake vie Jukureita askelen eteenpäin. Yhdessä rakennamme seuralle vakaamman, vahvemman ja heimonsa näköisen tulevaisuuden.
Jukurit lanseeraa ainutlaatuisen kokous- ja elämyspalveluiden konseptin
Mikkelin Jukurit on lanseerannut täysin uuden kokous- ja elämyspalveluiden kokonaisuuden, Voittavan joukkueen päivän, jota ei tarjoa kukaan muu Etelä-Savon alueella. Konsepti yhdistää yritysten kokouspäivän, urheilumaailman parhaat käytännöt sekä ainutlaatuiset elämykset Liiga-joukkueen arjessa.
Voittavan joukkueen päivä koostuu yrityksen omasta kokousosiosta, Jukurien valmentajien ja asiantuntijoiden pitämistä johtamista, tiimityötä ja paineensietokykyä käsittelevistä puheenvuoroista sekä asiakkaan valitsemasta elämysosiosta. Yritykset voivat muun muassa seurata Liiga-joukkueen harjoituksia valmentajan kanssa, kuulla ammattilaisurheilijoiden tarinoita pelaajien kanssa kahvitellessaan tai osallistua valmentajan ohjaamaan jääharjoitukseen Let’s Go Areenalla.
Konsepti on suunnattu organisaatioille, jotka haluavat vahvistaa henkilöstönsä tiimihenkeä ja oppimista – ja tehdä kokouspäivästä kokemuksen, joka erottuu perinteisistä vaihtoehdoista.
Jukurit ja OP Suur-Savo lahjoittavat jouluiloa myös tänä vuonna Hope ry:n kautta
Jukurit ja OP Suur-Savo jatkavat joulumielen levittämistä lahjoittamalla Jukurien joulukalentereita Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:n Mikkelin paikallistoiminnalle. Lahjoituksella tuetaan kymmeniä alueen lapsiperheitä, jotka ovat mukana Hopen jouluavussa.
Joulukalenterit jaettiin marraskuun lopussa Hopen vapaaehtoisten toimesta perheisiin, joissa pienikin jouluilo on merkityksellistä.
– Monelle lahjoitettu joulukalenteri on ainoa kalenteri tänä vuonna ja vastaanotto perheissä oli jälleen lämmin, kertoo Hope Mikkelin vapaaehtoinen Petra Turunen.
Kalentereita kävivät luovuttamassa Hope ry:lle lasten lempihahmot: OP Suur-Savon Henri-hippo sekä Jukurien maskotti Heimo.
– Yhteistyö Hopen kanssa on meille sydämen asia. Pienelläkin teolla voidaan lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia, joka on ollut vahva painopiste OP Suur-Savossa. Suuret kiitokset Hope ry:n vapaaehtoisille, joiden kautta jouluilon levittäminen onnistuu, OP Suur-Savon viestintäpäällikkö Tarja Wasenius kiittää.
Jukurien myyntipäällikkö Ville Hyvärinen yhtyy kiitoksiin:
– On hienoa, että pitkäaikainen yhteistyökumppanimme ja Hope ry:n vapaaehtoiset mahdollistivat jälleen tämän joulutempauksen. Uskon, että kalenterit päätyivät juuri niihin koteihin, joissa niistä syntyy suurin ilo.
BIGkujoulut - Etelä-Savon suurin pikkujoulutapahtuma Let's Go Areenalla
Jukurit HC Oy järjestää perjantaina 12. joulukuuta 2025 Let's Go Areenalla Etelä-Savon suurimman pikkujoulutapahtuman – BIGkujoulut. Tapahtuma kokoaa yhteen alueen yritykset sekä kuluttajat ja tuo merkittävän lisän Mikkelin pikkujoulusesongin tarjontaan.
Let’s Go Areena muuntuu tapahtuma-areenaksi, kun kaukaloon rakennetaan näyttävä lava tapahtumatekniikoineen, permantoalue sekä noin 200 hengen VIP-alue. Lisäksi yleisölle avautuvat hallin A-puolen istumakatsomot sekä jäähallin yhdeksän aitiota.
BIGkujouluissa illan aikana lavalle nousevat:
- syksyn Vain Elämää -ohjelmaa tähdittävä Vesta
- Suomen parhaaksi bilebändiksi tituleerattu Jean S
- sekä mikkeliläisen yleisön toivoma Kake Randelin!
BIGkujoulut juontaa Savon oma juontajalahjakkuus Mirka Paunonen.
OHJELMA:
18.00 VIP-asiakkaiden ovet aukeavat
19.00 ovet auki
20.00 Vesta
21.30 Jean S
23.00 Kake Randelin
00.30 pilkku, tapahtuma päätyy
Tapahtuma on K-18.
Tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat: Lumio Events Oy, Mainostoimisto Groteski Oy, EST Turvallisuus sekä Let's Go Taksi.
Jukurien joulukalenteri avautui sosiaalisen median kanavissa
Mikkelin Jukurien joulukalenteri on täällä. Uusi luukku avautuu joka päivä Jukurien Instagramissa, Facebookissa ja TikTokissa aina jouluaattoon saakka. Luvassa haasteita, värittelyä, naurua ja riemua.
Pysy mukana ja ota Jukurien somekanavat seurantaan viimeistään nyt!


