Ke 22.10. 18:30 VS.

Viikkoinfo 43/25: Kahdesti kotona – harjoitushalli saa uuden nimen keskiviikkona

Mikkelin Jukurit pelaa tällä viikolla kolme ottelua. Keskiviikkona edessä on kauden ensimmäinen Savon derby Let´s Go Areenalla KalPaa vastaan. Perjantaina Kalevankankaalle vieraaksi saapuu TPS ja lauantaina puolestaan Heimo rantautuu Nokia Areenalle Ilveksen vieraaksi.

Kolmen ottelun viikko – Jukurit kahdesti kotijäällä syyslomaviikolla

Mikkelin Jukurit pelaa tällä viikolla kolme ottelua ja jaossa on yhdeksän pistettä. Keskiviikkona Jukurit isännöi kauden ensimmäisessä Savon derbyssä hallitsevaa Suomen mestaria KalPaa. Perjantaina kohdataan Let´s Go Areenalla Turun Palloseura ja lauantaina matkustetaan Nokia Areenalle Tampereen Ilveksen vieraaksi.

Jukurit on sarjassa seitsemäntenä ja raapinut kasaan 15 ottelusta 23 paunaa. Matkaa neljän parhaan joukkoon on kaksi pistettä. Liiga on tällä hetkellä äärimmäisen tasainen, sillä sijat 3–12 mahtuvat seitsemän pisteen sisälle.

Jukurit pelasi viime viikonloppuna back to back -viikonlopun Pelicansia vastaan. Perjantaina Lahdessa Jukurit ei saanut koneesta kaikkea irti ja Pelicans vei kotikaukalossaan voiton jalkapallolukemin 1–0. Lauantaina Jukurit oli kuin uudestisyntynyt edelliseen peliin verrattuna ja nappasi komealla suorituksella 3–2-voiton Pelicansista. Mikkeliläisten osumista vastasi nuorisokaarti: Alberts Smits, Bence Horvath ja uransa ensimmäisen Liiga-maalinsa iskenyt Oskari Remes.

Keskiviikon vastustaja KalPa on sarjassa yhdeksäntenä ja aloittanut päävalmentajaksi nousseen Sami Tervosen alaisuudessa ailahdellen. Hallitseva Suomen mestari on tälläkin kaudella yksi suurimmista suosikeista Liigaan palanneen Teemu Hartikaisen johdolla.

Perjantain vastustaja TPS on Toni Söderholmin alaisuudessa pelannut hyvä lätkää, mutta viime aikoina tuloksen kanssa on ollut vaikeampaa. TPS löytyy sijalta 11. Lauantain vastustaja Ilves on ollut alkukauden kriisijoukkueita. Mestarisuosikkina jälleen kauteen lähtenyt Tommi Niemelän luotsaama Ilves on sarjajumbona.

VIIKON OTTELUT

KE KLO 18.30 JUKURIT-KALPA

PE KLO 18.30 JUKURIT-TPS

LA KLO 17.00 ILVES–JUKURIT

Harjoitushalli saa uuden nimen keskiviikkona 22.10. klo 16.30

Syyslomaviikon keskiviikkona 22.10. vietetään suurta päivää, sillä Let’s Go Areenan vieressä sijaitseva harjoitushalli saa uuden nimen!

Klo 16.30 alkavassa kaikille avoimessa tapahtumassa julkaistaan harjoitushallin uusi nimi, jonka lisäksi Juniori-Jukurit ja ESE järjestävät syyslomalaisille supersuositun jäädiscon. Ilta päätetään klo 18.30 alkavaan Jukurit-KalPa -otteluun.

Klo 16.30 harjoitushallin nimen julkaisu hallin edustalla

Klo 17-18 Heimo Jäädisco harjoitushallissa:

Disco on suunnattu alle 13-vuotiaille ja osallistumaan pääsevät vapaasti kaikki halukkaat.

Jäällä luvassa luistelua, ilman mailoja musiikin tahtiin. Tapahtumaan saa pukea Halloween asun, parhaat halloween asut palkitaan!

Klo 17.30 Let’s Go Areenan ovet avataan ja klo 18.30 kiekko tippuu jäähän Jukurit-TPS -ottelussa.

Nähdään Visulahdessa lauantaina 1.11.2025

Jukureilla on ilo kutsua yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa koko heimo tutustumaan Visulahden alueen yrityksiin lauantaina 1.11., kun alueen yritykset järjestävät yhteisen avoimien ovien päivän klo 10-14.

Tapahtuman aikana pääset tutustumaan:

  • Suomen parhaaseen taukopaikkaan Rami Visulahteen

  • Korjaamo Variksen upouuteen toimipisteeseen

  • sekä Ponsse Mikkelin toimipisteen toimintaan.

Tapahtumassa pääset tapaamaan Jukurien pelaajia, Blue Diamonds -cheerleadereitä sekä Heimo-maskottia!

Mikke-Juna kuljettaa nonstoppina tapahtuman kävijöitä veloituksetta toimipisteiden välillä.

Tapahtumassa mukana Miksei Mikkeli, Mikke-Juna sekä Mikkelin Jukurit.

Sairaslista

Aleks Haatanen (1-2 viikkoa)

Jeremi Tammela (1-2 viikkoa)

Viljam Sandvik (tutkimukset kesken)

Emme kerro pelaajien loukkaantumisiin liittyviä tarkkoja tietoja julkisuuteen Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun laatimien sääntöjen mukaisesti.Pelaajien loukkaantumisiin liittyen kerrotaan arvioitu paluuajankohta ja se saattaa muuttua pelaajan toipumisaikana.

Heimobuffetissa herkutellaan

Heimobuffetissa on tarjolla koko perheen maistuvaa ruokaa alkaen tunti ennen kotiottelun alkua. Buffetiin katetaan jokaisena kotiotteluiltana salaatteja, lämmin ruoka, leipää, ruokajuomat (vesi, mehu) sekä jälkiruokakahvit.

Ruokalippuja voi ostaa ennakkoon Jukurit Shopista tai ruokailun voi maksaa suoraan Viikinkiravintolassa. Buffet on tarjolla aina ensimmäiselle erätauolle saakka.

Aikuiset 13€
Lapset 9€ (8-12v)
Lapset 7€ (3-7v)

Menussa tällä viikolla:

Ke 22.10 Cheddar-jauhelihakiusausta L, G

Pe 24.10 Porsaanleikkeleitä, lohkoperunoita ja bearnaisekastiketta L

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ässät 13 10 0 0 3 30 2,31
2. JYP 14 8 2 0 4 28 2,00
3. Lukko 15 8 1 0 6 26 1,73
4. K-Espoo 15 6 2 3 4 25 1,67
5. SaiPa 15 6 2 2 5 24 1,60
6. Tappara 14 7 0 2 5 23 1,64
7. Jukurit 15 7 1 0 7 23 1,53
8. KooKoo 15 6 2 0 7 22 1,47
9. KalPa 13 5 3 1 4 22 1,69
10. HPK 14 5 2 2 5 21 1,50
11. TPS 14 4 3 3 4 21 1,50
12. Kärpät 15 6 0 1 8 19 1,27
13. Pelicans 14 3 2 3 6 16 1,14
14. Sport 15 4 0 3 8 15 1,00
15. HIFK 14 4 1 1 8 15 1,07
16. Ilves 15 3 2 2 8 15 1,00

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O