Pe 6.2. 18:30 VS.

Viikko länsirannikolla odottaa

Viikinkiryhmä vääntää kolme peliä neljässä päivässä.
Jukuripakki Antti Jaatinen pääsee iskemään Ässiä ja Sportia vastaan.

Mikkelin Jukurien liigaryhmän kauteen valmistautuminen tapahtuu tällä viikolla kaukana kotikaupungista. Jukurien linja-auto kaasutteli maanantaiaamupäivänä kohti Poria, josta matka pitenee edelleen Kokkolaan sekä Vaasaan.

Jukurit kohtaa Porin Ässät tiistaina Porissa, jonka jälkeen harjoitusottelut jatkuvat torstaina Kokkolassa ja perjantaina Vaasassa. Vastustajana esiintyy molemmissa otteluissa Vaasan Sport.

Jukurien päävalmentaja Risto Dufvan mukaan kuluva viikko antaa joukkueelle mahdollisuuden kehitykseen.

- Pelin kehittäminen on nimenomaan keskiössä, kun tätä viikkoa mietitään kokonaisuutena. Tässä tulee kuitenkin kolme peliä neljään päivään, mutta sekin fyysinen kuorma palvelee meidän peliä, Dufva mietiskelee.

- Totta kai tässä vaiheessa ryhdymme miettimään myös kokoonpanoasioita sillä silmällä, että millä miehistöllä avaamme sarjan 16.9. Vastustajien tekemisiä on tässä kohtaa turha miettiä tai analysoida, sillä kyllä kaikki etenee oman tekemisen kautta. Se on tietenkin selvä, että tiedossa on kolme fyysistä peliä.

Jukurien kokoonpano tulevaa viikkoa varten on hyökkääjä Olli Sipiläistä lukuun ottamatta täysin terve. Kokenut hyökkääjä sai alavartalovamman viime perjantaina Kuopiossa KalPaa vastaan.

- Tietenkin Sipiläisen poissaolo sotkee meidän sommitelmia, mutta näihinkin pitää sopeutua. Toivotaan, että hän on normaalisti meidän mukana sarja-avauksessa, Dufva pohtii.

Jukurien viestintäkoneisto seuraa kuluvaa viikkoa niin kotisivuilla kuin sosiaalisessa mediassakin. Maalivahti Sami Rajaniemen vastuualueena on torjuntatöiden lisäksi päivittää Jukurien Facebook-sivuille videopäiväkirjaa matkan etenemisestä. "Rajusti iholla" -dokumenttisarja kuljettaa Jukurien ystävät sinne missä tapahtuu - ja kenties pidemmällekin.

Jukurien harjoitusottelut tällä viikolla:

16.8. Ässät-Jukurit
18.8. Jukurit-Sport (Kokkola)
19.8. Sport-Jukurit

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 45 28 2 3 12 91 2,02
2. JYP 44 21 8 3 12 82 1,86
3. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
4. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
5. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
6. KooKoo 43 21 7 1 14 78 1,81
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 45 20 6 3 16 75 1,67
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
14. HPK 45 12 5 8 20 54 1,20
15. Kärpät 45 12 5 5 23 51 1,13
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O