Pe 5.12. 18:30 VS.

Verneri Ahonen vuokralle Jukureihin

Jukurit ja Tappara ovat sopineet hyökkääjä Verneri Ahosen vuokrasta marraskuun maajoukkuetaukoon saakka.

Verneri Ahonen vahvistaa Jukurien hyökkäystä. Kuva: Tomi Natri

Loukkaantumisista kärsivä Mikkelin Jukurit vahvistaa hyökkäystään, kun Tapparan Verneri Ahonen liittyy joukkueeseen marraskuun maajoukkuetaukoon saakka kestävällä sopimuksella.

– Meillä on hyökkääjiä liuta sivussa ja tarvitsimme leveyttä rosteriin. Verneri on pystynyt junioreissa ja Mestiksessä tekemään tulosta, mutta pystyy myös luotettavaan kahden suunnan peliin. Mielenkiintoinen nuori pelaaja, jolla on raameja ja taitoa. Kiitos Tapparalle, että saatiin Verneri meidän vahvuuteen, Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen kertoo.

Jukureilta sivussa loukkaantumisten tai sairastelujen vuoksi ovat hyökkääjistä Aleks Haatanen, Jeremi Tammela, Aaron Hakala, Lari Heikkinen ja uutena nimenä sairaslistalle liittynyt Viljam Sandvik.

Ahonen on pelannut tällä kaudella vuokralla Mestiksessä Nokian Pyryssä, jossa taitava hyökkääjä on saalistanut yhdeksässä ottelussa tehot 1+5 ja kantoi joukkueensa kultakypärää.

Viime kaudella Ahoselle kertyi Liiga-otteluita Tapparassa 23 ja niissä syntyi tehot 1+2. U20 SM-sarjassa hän paukutti 32 ottelussa tehot 12+29=41 ja hänet valittiin myös vuoden herrasmiespelaajaksi. Ahonen teki viime kaudella uransa ensimmäisen Liiga-maalinsa 30. joulukuuta vierasottelussa Pelicansia vastaan.

Liigassa Ahonen debytoi jo toissa kaudella KooKoon peliasussa. Tuolla kaudella Tampereella varttunut hyökkääjä naulasi U20 SM-sarjassa peräti 68 paunaa ja oli pistepörssin kakkonen JYPin Santeri Huovilan jälkeen.

Ahonen liittyi Jukurien vahvuuteen aamulla. Hän pelaa Jukureissa pelinumerolla 17.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 26 15 2 2 7 51 1,96
2. Ässät 26 15 3 0 8 51 1,96
3. JYP 23 13 3 1 6 46 2,00
4. SaiPa 27 12 2 4 9 44 1,63
5. KooKoo 25 11 5 1 8 44 1,76
6. Lukko 26 12 3 1 10 43 1,65
7. K-Espoo 27 10 3 5 9 41 1,52
8. KalPa 24 11 3 1 9 40 1,67
9. Jukurit 28 10 3 3 12 39 1,39
10. TPS 27 7 5 5 10 36 1,33
11. HPK 25 8 3 5 9 35 1,40
12. Ilves 25 8 3 3 11 33 1,32
13. Kärpät 27 8 3 2 14 32 1,19
14. Pelicans 25 7 3 5 10 32 1,28
15. HIFK 27 7 2 2 16 27 1,00
16. Sport 24 6 0 6 12 24 1,00

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O