Varakapteeni Hyvärinen lähtee luottavaisena uuteen kauteen - "Turha sinne on nimilistoja mennä katselemaan"

Ville Hyvärinen ja muu jukurijoukkue aloittaa sarjapisteistä kamppailun perjantaina. Mikkeliläisryhmässä ei lähdetä kumartelemaan nimekkäämpien vastustajien edessä, vaan kirkkaana tavoitteena on paikka pudotuspeleissä.

<p>Hyvärinen haluaa näyttää esimerkkiä pelien lisäksi myös pukukopissa.</p>

Hyvärinen haluaa näyttää esimerkkiä pelien lisäksi myös pukukopissa.


Uusi Liiga-kausi pyörähtää käyntiin torstaina, kun viime kauden finalistit HPK ja Kärpät iskevät yhteen. Jukurien osalta pelit alkavat perjantaina, kun se matkustaa KalPan vieraaksi.

Harjoituskaudella Jukurit pelasi kaikkiaan seitsemän ottelua, joista se voitti neljä ja hävisi kolme. Sarjapelien alkua mikkeliläisjoukkueessa odotetaan jo innolla.

- Hyvä maku on jäänyt. Muutama ulkomaalainen tuli mukaan, niin se piristää kummasti tuota koppielämää. Joutuu tämmöinen vähän huonommin englantia puhuva savolainenkin opettelemaan kieltä. Kaikki näyttävät olevan intoa täynnä, mikä on hieno juttu, puolustaja Ville Hyvärinen kuvailee.

Viime kaudella Jukurit jäi sarjassa toiseksi viimeiselle sijalle. Vahvan alun jälkeen suunta kääntyi alamäkeen syksyn edetessä, eikä joukkue kyennyt enää suuntaa kääntämään keväällä. Kautta värittivät myös useat tiukat maalin tappiot.

- Jokaisella jäi varmasti hampaankoloon viime kaudesta. Tosi lähellä oltiin monena iltana. Siinä on se isoin kasvun paikka, että pystytään kasvamaan taidollisesti ja henkisesti, jotta pystytään kääntämään niitä maalin pelejä enemmän itselle. Se sitten aika suoraan korreloituu sarjataulukkoon ja Mikkelissä päästäisiin pelaamaan pudotuspelikiekkoa, Hyvärinen pohtii.

- Olisi hieno tuoda se pudotuspelipaikka tälle kaupungille ja faneille, jotka ovat liigataipaleen olleet mukana ja tukeneet meitä. Saataisiin annettua palkintoa heillekin keväällä.

Hyvärisen mukaan joukkueen tavoitteena olevan pudotuspelipaikan saavuttaminen vaatii yksilötasolla kehitysaskeleiden ottamista. Puolustaja lähtee tulevaan kauteen kuitenkin luottavaisin mielin.

- Testituloksissa kaikki ovat menneet eteenpäin ja osa ottanut isojakin harppauksia. Toki fysiikka ei mitään takaa, mutta se antaa mahdollisuuden pelata tietynlaista peliä ja harjoitella tietyllä tavalla. Uskon, että ollaan vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna siinä aika paljon menty eteenpäin.

- Esimerkiksi Leskisen Ville näyttää tosi hyvältä jäällä. Paljon on mennyt kesän aikana eteenpäin. Sitähän tämä meidän homma tietysti vaatii, että mahdollisimman moni pystyisi kauden aikana ottamaan askeleita eteenpäin yksilönä, niin silloin myös joukkueen tekeminen helpottuu ja ollaan siinä pudotuspelipaikassa kiinni.

"Kaikki on mahdollista, kun tehdään hyvin töitä"

Jukurien joukkue ei materiaaliltaan kuulu sarjan kovimpiin ja ennakkoarvioissa mikkeliläisryhmä on ennustettu sarjan hännille. Hyvärinen kuitenkin muistuttaa, että pelit ratkaistaan jäällä, eikä nimilistoja vertailemalla.

- Viime vuotta kun miettii, niin ei HPK:kaan varmasti paras ollut kun nimiä paperilla katsottiin. Sillä joukkuetekemisellä ja yksilön kauden aikaisella kehittymisellä pystytään aika paljon menemään eteenpäin. Se antaa varmasti kaikille pienille seuroille esimerkin, että kaikki on mahdollista, kun tehdään hyvin töitä ja saadaan joukkueesta paras mahdollinen irti, toteaa Hyvärinen.

- Niistä pelaajista sitten tulee isoja nimiä, kun kehittyvät kauden aikana. Kauden jälkeen kun katsoo nimilistaa, niin HPK:n pelaajatkin olivat varmasti silloin isoja nimiä. Turha sinne kaukaloon on nimilistoja mennä katselemaan, vaan keskitytään omaan tekemiseen ja yritetään tehdä siitä mahdollisimman hyvä.

Mikkeliläisryhmän pelaajisto on muuttunut viime kaudesta jonkin verran. Kokeneet Turo Asplund ja Markku Flinck poistuivat joukkueesta. Tilalle on tullut paljon nuorta voimaa ja ulkomaalaispelaajienkin määrä on kasvanut viiteen.

Puolustuspäähän ulkomaalaisväriä tuovat tsekkiläinen Jakub Galvas ja venäläinen Aleksandr Jakovenko. Ensivaikutelma ulkomaalaisvahvistuksista on ollut positiivinen.

- Kyllähän ne nuoret pojat taitavia, hyvin liikkuvia äijiä on. Saa itse ihailla vieressä, kun tuolla jäällä menee. Hyvälle on vaikuttanut ja heitäkin tietysti helpottaa, kun koko ajan pääsevät paremmin sisään joukkueen systeemeihin. Suomalainen kiekko on myös heille varmasti vähän erilaista mihin ovat tottuneet, mutta siihenkin uskon heidän pääsevän mukaan nopeasti, summaa Hyvärinen.

Hyvärinen kuuluu myös Jukurien kapteenistoon, jonka muodostavat hänen kanssaan Miika Roine, Jesper Piitulainen sekä uutena miehenä A-kirjaimen rintaansa saava Janne Ritamäki.

- Hyvä porukka meillä on siinä kasassa. Tullaan hyvin toimeen keskenämme, niin se helpottaa hommaa, että pystytään asioista keskustelemaan. Varmasti kaikilla vähän erilaisia näkemyksiä, mikä on vain hyvä juttu, niin saadaan juteltua asioista.

Puolustaja pitää paikkaa kapteenistossa kunnia-asiana. Ylimääräisiä paineita Hyvärinen ei vastuutehtävästä kuitenkaan ota.

- Siitä saa vain voimaa ja kun sen kokee kunnia-asiana, niin se luo tietynlaista virtapiikkiä itselle. Haluan kaikki asiat tehdä mahdollisimman hyvin, että pystyy sen kunnian kantamaan kauden aikana, Hyvärinen kommentoi.

- Siinäkin toki itsellä tietysti kasvun paikka, että pitäisi pystyä tietyllä tapaa kehittymään siinä kapteenin hommassakin, vaikka siitä mitään paineita ei tarvitse kantaa. Pyrin johtamaan esimerkillä peleissä sekä harjoituksissa jäällä ja kopissakin.