Unelmasta Liigassa tuli totta - Palaa perjantaina vuoden 2015 Mestiksen mestaruusjuhliin

Jukurien YouTube-kanavalla tarjoillaan perjantaina 17.4. kello 18.30 jälleen seurahistorian herkkupaloja, kun näkyviin tulee Mestiksen ratkaiseva 5.loppuottelu vuodelta 2015.

Kuva: Jukurit


Jukurit kohtasi keväällä 2014 - 2015 Mestiksen loppuottelusarjassa rakkaan vihollisensa KooKoon.

Sarja alkoi 7.4.2015 Kalevankaalta Jukurien kotivoitolla 2 - 1. Seuraavaksi siirryttiin Kouvolaan, jossa 10.4.2015 KooKoo ei päästänyt sarvipäitä helpolla, ja vei ottelun nimiinsä karuin lukemin 5 - 0. Periksi ei kuitenkaan annettu, ja Jukurit laittoi heti seuraavana päivänä 11.4. hanttiin kaatamalla KooKoon Kalevankankaalla 3 - 2 kotiyleisön säestäessä taustalla.

Voitonmakuun päässyt Jukurit iski kovaa myös 14.4. vieraissa, kun KooKoo kaatui kotonaan lukemin 0 - 2. Voitto oli Jukureille ottelusarjassa kolmas, ja asetti sarjan katkolle Jukureille kotona Kalevankankaalla.

Näin Mestiksen kuudes mestaruus oli jo aivan käsien ulottuvilla, ja usko siihen oli luja. Mestaruuskamppailussa oli tällä kertaa panoksena kuitenkin myös jotain enemmän. Vuosia kytenyt unelma noususta Liigaan voisi yhden voiton kautta olla totta.

Ottelutallenne alkaa näkyä Jukurien YouTube-kanavalla torstaina 17.4.2020 kello 18.30 alkaen. Pääset lähetykseen alla olevasta linkistä!

70 minuutin odotus palkittiin

Kiekko iskettiin jäähän perjantaina 17.4.2015 kello 18.30. Lähes 4300 kannattajaa oli ahtautunut Kalevankankaan lehtereille seuraamaan tätä jännitysnäytelmää.

Ensimmäinen erä lähti hyvin käyntiin, ja peliä saatiin seurata KooKoon päädyssä. Ottelua kerkesi kulua noin viisi minuuttia, kun KooKoon Hannes Björninen lähetettiin kahden minuutin jäähylle kiinnipitämisestä, ja Jukurit pääsi testaamaan ylivoimansa purevuutta.

"06.51: Jukureilla kiekko pyörii hyvin ylivoimalla, mutta ei maalia jäähyn aikana. Hallissa loistava tunnelma!", raportoi Länsi-Savon otteluseurannassaan 17.4.2015.

Toiseen erään siirryttiin tilanteessa 0-0. Kierrokset nousivat erän kuluessa ja maalia haettiin tosissaan kummassakin päädyssä. Jukurien maalivahdin Ronan Quemenerin upeat venytykset pitivät kuitenkin lukemat nollilla. Erän lopuilla Jukurien Oula Palve ja Riku Pitkänen pääsivät vielä nopeaan vastahyökkäykseen, mutta Pitkäsen laukaus pysähtyi KooKoon maalille Frederic Cloutierin toimesta.

Kolmannessa erässä yleisössä janottiin jo ratkaisua. Jukurit aloitti erän väkevästi, ja kiekkoa yritettiin ujuttaa monesta kulmasta Cloutierin selän taakse. Viimeisen minuutin aikana KooKoolla oli vielä erittäin hyvä paikka ratkaista ottelu, mutta Jukurit kestivät paineistuksen.

"Kyllähän tässä jos jatkoerille mennään, niin voi morjens.", totesi ottelua selostanut Heikki "Sidi" Siitonen, ja näinhän ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoerästä.

Jatkoerä alkoi yleisön korvia huumaavassa kannustuksessa. Jukurit pitivät kiekkoa alusta lähtien hyvin, ja painostivat kouvolalaisten päätyä. Paikkoja ratkaisuun syntyi kuitenkin molempiin päätyihin.

Kymmenen minuutin kamppailun jälkeen ratkaisijaksi nousi Jukurien Nestori Lähde. Kypärät ja hanskat lensivät pitkin jäätä, kun koko joukkue riensi jäälle juhlimaan juuri varmistunutta mestaruutta. Jukurien historiaan saatiin kirjauttaa jälleen yksi kotona voitettu mestaruus, ja unelma Liigasta tulisi olemaan totta.

Jukureille kuudes Mestis-mestaruus oli kauden ainoa tavoite. Sen toi esille myös voittomaalin viimeisessä finaalissa laukonut Nestori Lähde Länsi-Savon haastattelussa.

- Tosi loistavat fiilikset kyllä, se saatiin mitä tältä kaudelta haluttiin. Kiitokset kaikille, yhdessä tämä on tehty.

Sittemmin kaksi maajoukkuekultaa ja yhden Suomen mestaruuden valmentajana voittanut Antti Pennanen kertoi Länsi-Savolle uskoneensa joukkueeseensa täysin.

- Onhan tämä huikeeta 4300 katsojan edessä kotihallissa jatkoerässä voitetaan, niin onhan se ihan kuin jostain sadusta, ei edes Hollywoodissa kukaan uskalla tällaista käsikirjoitusta tehdä. Hyvin luottavainen olin koko päivän ajan. Sanoin pelaajille että tätä hetkeä me ollaan päivästä yksi toivottu, ja nauttikaa ja lyökää kaasu pohjaan, ja niin ne teki.

Pennasen menestyksekäs aikakausi Jukureissa jatkui vielä kevääseen 2016 asti, jolloin joukkue päätti matkansa Mestiksessä seurahistorian seitsemänteen mestaruuteen.

Mestaruutta juhlittiin Stellassa vaalisunnuntaina

Alle kaksi vuorokautta myöhemmin sunnuntaina, eduskuntavaalipäivänä 19.4.2015 järjestetyt mestaruusjuhlat keräsivät Kauppakeskus Stellan Tähtitorille noin 1400 juhlijaa.

Juhlat alkoivat Sakari Kuosmasen esittämällä upealla Finlandia-hymnillä. Tilaisuudessa fiilistä olivat entisestään nostattamassa muun muassa Harri "DJ Harald" Kukkola sekä Jukureiden Blue Diamonds -cheerleaderryhmä, kaupungin tervehdyksen juhlaan toi Ari Liikanen.

Eivätkä nämäkään mestaruusjuhla jääneet ilman Pojun Poika saunoo -kappaletta, jonka esitti artisti itse joukkueen kanssa.

Kuva: Harri Kukkola

Liiga-paikka varmistui syyskuussa - Länsi-Savo muokkasi historiallisesti nimiötään

Mestaruuden myötä Jukurit pääsi hakemaan Liiga-paikkaa ja muutamaa kuukautta myöhemmin 10.9.2015 seura julkaisi odotetun uutisen verkkosivuillaan: Jääkiekon SM-liiga Oy:n lisenssitoimikunta oli hyväksynyt mikkeliläisten Liiga-lisenssihakemuksen. Tämän myötä varmistui, että Jukurit pelaisi ensimmäistä Liiga-kauttaan kaudella 2016 - 2017.

"Jukurit on valmistellut tätä omaa unelmaansa kauan, mikä näkyy organisaation valmiutena ja vahvana suunnitelmallisuutena liigapaikan eteen. Heidän suunnitelman yksityiskohdat on esitelty Liigan hallitukselle ja lisenssitoimikunnalle. Nyt olemme iloisia, kun voimme liigayhteisönä toivottaa nousijan tervetulleeksi, kommentoi Jukurien nousua silloinen Jääkiekon SM-liiga Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Rannisto.

Historiallinen päätös näkyi myös historiallisella tavalla painetun Länsi-Savon kannessa: 11.9.2015 julkaistun lehden nimiössä eli kannessa olevassa nimilogossa oli O-kirjain korvattu Jukurien logolla.

Kuvakaappaus Länsi-Savon verkkouutisesta 11.9.2015.