La 28.2. 17:00 VS.

Toivakka jatkaa Jukurien hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan tehtävissä

Jukurit HC Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Toivakka jatkaa yhtiön hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan tehtävissä.


Jukurit HC Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Toivakka jatkaa yhtiön hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan tehtävissä.

Toivakka sai viime viikolla Etelä-Savon käräjäoikeudessa ehdollisen vankeustuomion virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tuomio ei ole lainvoimainen, ja Toivakka on ilmoittanut valittavansa tuomiosta seuraavaan oikeusasteeseen.

Jukurit HC Oy:n hallitus kokoontui maanantaina 11.11. arvioimaan, miten annettu tuomio vaikuttaa Toivakan mahdollisuuksiin hoitaa tehtäviään Jukureissa.

Koska oikeusprosessi on edelleen kesken ja oikeudessa käsitelty asia ei liity Toivakan työtehtäviin, yhtiön hallitus päätti, että Toivakka voi jatkaa tehtävissään toistaiseksi. Lisäksi on sovittu, että mikäli Toivakan lainvoimaiseksi jäävä tuomio on vapausrangaistus, hän jättää välittömästi tehtävänsä Jukureissa.

Jukurit katsoo osaltaan tapauksen tältä erää käsitellyksi, eikä kommentoi asiaa enempää.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 51 31 2 3 15 100 1,96
2. SaiPa 53 27 6 7 13 100 1,89
3. KooKoo 52 28 7 1 16 99 1,90
4. Lukko 53 26 7 3 17 95 1,79
5. JYP 51 24 9 4 14 94 1,84
6. Ilves 53 25 7 4 17 93 1,75
7. KalPa 53 25 6 5 17 92 1,74
8. Ässät 53 23 6 4 20 85 1,60
9. K-Espoo 54 19 4 10 21 75 1,39
10. Pelicans 52 17 7 7 21 72 1,38
11. TPS 54 15 7 8 24 67 1,24
12. HIFK 51 18 4 4 25 66 1,29
13. HPK 52 14 7 8 23 64 1,23
14. Kärpät 53 15 5 5 28 60 1,13
15. Jukurit 52 15 4 6 27 59 1,13
16. Sport 53 9 1 10 33 39 0,74

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O