”Mikkelin jääkiekkoilu on tänä vuonna astunut aimo kukonaskeleen kohti korkeampia tasoja. - - Menestyksestä voidaan lyhyesti sanoa, että siitä ansaitsee suuren kiitoksen voimien keskittäminen yhden lipun alle.” Länsi-Savo 27.2.1971

Ennen kuin nämä kiittävät arviot julkaistiin Länsi-Savon sivuilla kevättalvella 1971, oli takana värikäs vuosi ja oikeastaan jo paljon pidempikin aika.
Jääkiekko saapui virallisesti Mikkeliin 1950-luvulla, kun sekä Mikkelin Pallo-Kissat että Mikkelin Palloilijat ottivat sen yhdeksi kilpalajikseen.

Vaikka Mikkeli oli tuolloin ennen kaikkea jalkapallokaupunki, syntyi Naisvuoren katveessa, Ilmarisen ja Pankalan kentillä varsin nopeasti mikkeliläistaustaisia tähtiä jääkiekkoon. Heistä yhtenä kirkkaimpana Jorma ”Joppe” Thusberg, joka siirtyi HIFK:oon vuonna 1966 ja voitti sen riveissä kahdesti myös Suomen mestaruuden.

Pallo-Kissoissa päätettiin uuden, 1970-luvun kynnyksellä satsata myös jääkiekkoon ja uutta valmentajaa ryhdyttiin hakemaan lehti-ilmoituksella. Pallo-Kissojen ilmoitus huomattiin Lappeenrannassa asti: SaiPan kärkipelaajiin kuulunut Heikki Juselius sai siitä vihiä ja päätti lähettää esittelykirjeen itsestään Mikkeliin. Neuvottelujen jälkeen Juselius ja Pallo-Kissat allekirjoittivat sopimuksen, jolla mikkeliläisseura sai uuden pelaaja-valmentajan.

Realiteetit savolaiskaupungissa kävivät nopeasti selviksi.
- Parin viikon harjoittelun jälkeen totesin Pallo-Kissojen johtokunnalle, että sillä pelaajamateriaalilla ei olisi mitään mahdollisuuksia pärjätä edes maakuntasarjassa. Tuntui typerältä, että kaupungissa on kaksi kiekkojoukkuetta, joista kumpikin vähän niin kuin roikkuu vain mukana. Tottakai keskinäinen kilpailu kehitti molempia joukkueita, mutta pidemmällä tähtäimellä kehitys ei ollut riittävää, Juselius muistelee.

Niinpä Mikkeliin ryhdyttiin toden teolla luomaan kiekkoilun omaa erikoisseuraa. Puuhamiehinä olivat etenkin Pallo-Kissojen Allan Liukkonen ja Mikkelin Palloilijoiden Tapio Laitinen.

Kaksi kilpailevaa seuraa päätyivät samaan neuvottelupöytään, ja lopulta torstaina 23.7.1970 molempien seurojen johtokunnat allekirjoittivat sopimuksen, jolla seurat lupautuivat lopettamaan jääkiekon harrastamisen kilpatasolla ja lisäksi luovuttamaan hallussaan olevat varusteet uudelle seuralle. Uuden kiekkoseuran virallinen perustamiskokous pidettiin viisi päivää myöhemmin tiistaina 28.7.1970.
- Minullakin oli sitten MP:n verkkarit, Juselius naurahtaa.

Seuran puheenjohtajaksi kutsuttiin sopivan ulkopuoliseksi katsottu musiikkikapteeni Kauko Lahti. Liukkosen, Laitisen ja Lahden lisäksi seuran historian ensimmäisessä johtokunnassa olivat Esko Malhonen, Pentti Lampinen, Pertti Väresmaa, Veikko Koljonen, Juhani Oksman, Veikko Monola, Veikko Pölhö ja Olavi Soila.

Seuraavaksi tarvittiin tuoreelle seuralle nimi. Sitä haettiin nimikilpailulla, johon ehdotuksia tuli pitkästi yli sata.

Niistä mikään ei kuitenkaan valikoitunut voittajaksi, vaan Länsi-Savo kertoi pikku-uutisenaan 18.elokuuta 1970, että seuran johtokunta oli edellispäivän kokouksessaan päättänyt yleisöehdotusten ulkopuolelta valita seuran nimeksi Mikkelin Näppärän. Päätös oli ollut lehden mukaan yksimielinen.
Vain muutama päivä myöhemmin ilmeni, että uusi nimi oli ajautunut heti navakkaan vastatuuleen: Imatralla toimi jo Ketterän sisarseura Näppärä, joka sekin oli jääkiekkoon erikoistunut.
​​​​​​​
Niinpä Mikkelissä palattiin takaisin yleisökisan ehdotusten äärelle ja pinkasta valikoitui voittajaksi toimittaja Raimo Tuomen ehdotus Mikkelin Jukurit. Tuomi palkittiin ideasta 100 markan pääpalkinnolla.

Kyllä minua hirvitti, myöntää Heikki Juselius muistellessaan Jukurien ensimmäisen edustusjoukkueen alkutaivalta.

Jukurien pelaajat eivät olleet tottuneet harjoittelemaan tavoitteellisesti kesällä, vaikka urheilua harrastettiin muuten hyvin monipuolisesti. Kiekkokulttuurikin oli vielä lähinnä riitteisen jään paksuinen.
Päämajakaupunki antoi periksi etenkin olosuhteissa: Mikkelissä ei ollut minkäänlaista tekojäätä, vaan syksyllä jäiden perässä ajettiin milloin Lappeenrantaan ja milloin Savonlinnaan.

Naapurikaupungin seuralle liikeni luonnollisesti vain huonoja iltavuoroja, joten harjoitukset saattoivat alkaa vasta kello 20 tai 21.
- Ei sinne tietysti olisi aiemmin ehdittykään, kun jokaisella oli täällä omat työt ja muut menot, huomauttaa Martti Salminen, yksi Jukurien keskeisimmistä ja menestyneimmistä pelaajista 1970- ja 1980-luvuilla.

Salminen muistaa eräänkin reissun Savonlinnaan. Vastassa oli karmea lumipyry ja kenttä paksun lumipeitteen alla.
- Ei siellä paljon muuta ehditty tehdä kuin kolata lumet pois kentältä, kun jäävuoro oli jo ohi.

Kyse oli myös rahasta, sillä yksi harjoitusmatka esimerkiksi Lappeenrantaan maksoi Länsi-Savon mukaan 500 markkaa. ”Näin on kuitenkin pakko tehdä, sillä muuten tekojääpaikkakuntien, Savonlinnan (SaPKo II) ja Varkauden (VarTP) joukkueet saavat liian suuren etumatkan”, Länsi-Savo ennakoi 2.10.1970. Jää Pankalaan saatiin lähes täsmälleen kuukautta myöhemmin, 5.11.1970.

Periksi ei silti annettu. Juseliuksen mukaan joukkue oli alusta asti yhtenäinen, vaikka toisenlaisiakin epäilyksiä saattoi olla.
- Ei siellä niin sanotusti lastut lennelleet. Kaikki tekivät hyvin töitä yhteisen tavoitteen eteen.

Samaan, lähes juhlalliseen arvioon päätyi myös Länsi-Savo toimittaja 2.10.1970:
”Jukurilla ja Jukureilla on paljon eroa. Jukurien harjoitukset osoittivat, että sillä kertaa mukana olleet parikymmentä pelaajaa eivät ole jukuroita. Annetut valmennusohjeet täytettiin kiitettävällä tarmolla. Jos tahti jatkuu tällaisena ei ole mikään ihme, vaikka vuoden kuluttua samaan aikaan Kalevan polkuja kiertelisi suomensarjalainen ”jukurilauma”.

​​​​​​​Juttu jatkuu kuvan alla.

Vaikka tahtoa ehkä oli, ensimmäisissä harjoitus- ja ystävyysotteluissa jääharjoittelun puute näkyi selvästi myös tulostaululla. Kaikkien aikojen ensimmäisessä Jukurit-ottelussa, 8.marraskuuta 1970 pelatussa Jukurit–VarTP-pelissä kotijoukkue sai selkäänsä lukemin 3–7.

Länsi-Savo luonnehtikin noin 300 katsojaa kerännyttä ottelua tasoltaan ”melko latteaksi”, jossa vain ensimmäisessä erässä mikkeliläiset olivat mukana jotenkuten: ”VarTP oli luistelussa ja pelitaidoltaan huomattavasti edellä vastustajiaan, tekojään ansiosta”. Kehuja peliesityksistään saivat kuitenkin Martti Salmisen, Timo Räsäsen ja Teuvo Valjakan muodostama ykköskenttä, samoin Jukka Vahvaselkä suoriutui maalilla hyvin.

Kolme päivää myöhemmin samat joukkueet kohtasivat toisensa Varkaudessa – ja peli päättyi jälleen 7–3 varkautelaisille. Länsi-Savo ei antanut arviossaan armoa tälläkään kertaa: jääharjoittelun puutteen vuoksi luistelu oli hidasta, harhasyöttöjä tuli liikaa ja vierasjoukkueen avauksetkin ontuivat.

Kurssi alkoi kuitenkin hiljalleen muuttua. Kolmannessa harjoitusottelussa 4.joulukuuta 1970 Mikkelissä Jukurit kohtasi alle 18-vuotiaiden maajoukkueen, jo silloin Pikkuleijoniksi kutsutun ryhmän.
Jukurit murskasi nuoret pelaajat täysin: peli päättyi 12–3 mikkeliläisille.

Mikkeliläisseura haki ja sai vetoapua silloisesta SM-sarjasta, kun Joppe Thusberg ja Juuso Wahlsten hyppäsivät valkoisissa kotijoukkueen paidoissa kentälle:
”Mikkelin jääkiekon todellinen kauden avausottelu eilen Pankalan kaukalossa tarjosi kosolti katseltavaa noin 500-päiselle yleisölle, jolle jääkiekon hienoudet olivat todella tarpeellisia lämmikkeitä varsin kovassa pakkasessa. Heit alkuun on todettava, ettei Mikkelin jääkiekkoilut nyt sentään yhtäkkiä ole noussut noiden ylistyssanojen veroiseksi. Aiheen tällaiseen antoivat Jukureiden vahvistuksena olleet mestaruussarjalaiset Juhani ”Juuso” Wahlsten ja ex-mikkeliläinen, nykyisin HIFK:ssa pelaava Jorma ”Joppe” Thusberg. Kun tämän kaksikon kolmantena pyöränä hääri kentällä ensimmäistä päivää karanteenista vapaa Jukureiden pelaaja-valmentaja Heikki Juselius, niin on jotain pohjaa lukemille 12–3 Jukureiden hyväksi.” Länsi-Savo 5.12.1970

Juseliuksen mukaan kyseinen ottelu oli vähintäänkin hyvä markkinointitemppu uudelta seuralta.
- Vastustajan pelaajat olivat ihan poikasia meihinkin verrattuna, tehtiin maali silloin kun haluttiin. Uskon, että se sai paikallisen yleisön kiinnostumaan entistä enemmän lajista ja joukkueesta.

Länsi-Savo näki otteluraportissaan asian samoin: ”Kenttätapahtumista todettakoon, että ottelu oli melko tasainen silloin, kun Jukureiden tehoketju oli vaihtopenkillä.”

Murskavoittojen sarja jatkui 13.joulukuuta, kun Jukurit kohtasi kotonaan vaajakoskelaisen, makeistehtaan mukaan nimensä saaneen Panda-Karhut. Vieraat lähetettiin täysin tyhjin käsiin kotiin, sillä Jukurit kukisti karhulauman 11–0. Länsi-Savo (14.12.1970) tyytyi luonnehtimaan vastustajaa hyvin lyhyesti: ”Panda-Karhut oli tasaisen heikko joukkue.”.
Joulukuussa Jukurit pelasi harjoitusottelut vielä uudestaan Panda-Karhuja vastaan (voitto 3–6) ja SaiPan A-nuoria (voitto 9–3).

Kaikki oli valmista ensimmäistä sarjakautta varten.

Maakuntasarja alkoi Mikkelissä 3.tammikuuta 1971 ottelulla naapurikaupunki Savonlinnan SaPKo II -joukkuetta vastaan. Ensimmäiseen otteluun Jukurit ilmoitti pelaavaan kokoonpanoon Jukka Vahvaselän, Antero Penttisen, Jyrki Julkusen, Reijo Muotkan, Heikki Tarmian, Olli Sajasalon, Martti Salmisen, Teuvo Valjakan, Timo Räsäsen, Pentti Kääriäisen, Heikki Juseliuksen, Pertti Parkkisen, Erkki Vänttisen ja Ilkka Meriluodon. Vastustajan riveistä löytyi muun muassa muuan Hannu Aravirta.

Ensimmäinen ottelu päättyi mikkeliläisten – jälleen kerran – murskavoittoon, kun Savonlinnan kakkosjoukkue kaatui lukemin 11–1. Etenkin Jukurien ykkösketju, peräti yhdeksän maalia urakoinut Salminen-Valjakka-Räsänen saivat Länsi-Savon otteluraportissa lähes pelkkää kehuja ja kiitosta: ”Ainoana miinuksena mainittakoon viimeisessä erässä jäähyjen kerjääminen potkimalla ja poikittaisella mailalla taklaamalla.”

Maakuntasarja lähti siis Jukureilta hyvin käyntiin ja sama tahti jatkui tammikuun edetessä. Voittoja alkoi kertyä kaikista sarjassa olleista joukkueista – yksi tosin tuli luovutusvoitolla, kun Äänekosken joukkue ei saapunut koskaan Mikkeliin, vaikka Jukurit oli tarjonnut tukea matkakuluihin.

Helmikuun 17. päivä kärsitty tiukka 3–2 tappio PiPSille merkitsi, että sarjan kärjessä kauden alusta asti olleet Jukurit ja VarTP ratkaisisivat nousun suomensarjaan uusintaottelussa. Molemmilla joukkueilla oli kahdeksasta pelatusta ottelusta 13 pistettä.

Tai niin luultiin itsestään selvästi käyvän, mutta PiPSin tekemä protesti uhkasi murentaa mikkeliläisten haaveet uusintaottelusta, maakuntasarjan lohkovoitosta ja sitä myöten sarjanoususta. Protestissa oli tarkalleen ottaen kyse leimasimesta: Heikki Juseliuksen rekisteröimistodistus oli nimittäin aikanaan leimattu Mikkelin Palloilijoiden leimasimella. Syyksi tähän Länsi-Savo kertoi inhimillisen erehdyksen, minkä syntyä lehden mukaan edesauttoi se, että Jukurien ja MP:n leimasimet olivat hyvin samankaltaisia kirjasintyyppiä myöten.

VarTP yhtyi lehtitietojen mukaan PiPsin käynnistämään protestiin, jota ei kuitenkaan koskaan hyväksytty. Niinpä joukkueet kohtasivat toisensa 21.helmikuuta 1971 puolueettomalla maaperällä Savonlinnassa.
Heikki Juselius muistaa ottelun olleen suorastaan hurmoksellinen.
- Se oli meiltä kauden paras ottelu. Pelimme oli hyvin kehittynyt kauden aikana ja ratkaisevassa ottelussa vastustaja sortui ylimielisyyteen.
- Mie nautin koko ottelusta ja koko joukkue lähti samaan lentoon.

Jukurit kukisti VarTP:n numeroin 8–4 ja matkasi suomensarjan karsintoihin tavoittelemaan paikkaa sarjaporrasta ylempää. Karsinnoissa vastassa olivat helsinkiläinen City-kiekko ja Sunilan Sisu.

Ensimmäisen karsintaottelun 24.2.1971 Sisua vastaan Jukurit voitti 2–7. Mikkeliläiset eivät siis säikähtäneet, vaikka kenttää piti lumipyryssä aurata kymmenen minuutin välein. Länsi-Savo nosti ottelusta esille erityisesti jälleen Martti Salmisen, joka ”oli selvästi vastustajiaan edellä luistelussa pyöritellen heitä mielin määrin”.

Lopulta toinen karsintaottelu City-kiekkoa vastaan oli merkityksetön, sillä Sunilan Sisu oli ehtinyt jo hävitä molemmat karsintapelinsä. Näin ollen sekä Jukurit että City-kiekko nousivat suomensarjaan, ja Jukurit oli saavuttanut ensimmäisen tavoitteensa.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Aivan kaikki ei päätynyt ensimmäisenä vuotena lehtien palstoille. Yksi näistä vähemmän kerrotuista tarinoista on otteluperuutus, jonka Tapio Laitinen järjesti savolaista luovuutta ja selityskykyä hyödyntäen.

Jukurit oli nimittäin ajautunut hankalaan tilanteeseen: edessä oli tärkeä sarjaottelu, mutta Juseliuksen käsi oli kantositeessä. Seura halusi kuitenkin hänen ehdottomasti pelaavan.
- Tapsa sitten keksi, että ilmoitetaan vastustajalle, että täällä on jää niin huonossa kunnossa lämpimän sään takia, ettei ottelua voi pelata. Hän soitteli liittoon ja vastustajalle, että peli olisi syytä siirtää. Peli sitten siirrettiinkin ja uusinnassa taisimme pelata lopulta tasan, Juselius naurahtaa.

Juseliuksen oma ura jatkui Jukurien kanssa vietetyn vuoden jälkeen kotikaupungissa SaiPassa. Martti Salminen pelasi Jukureissa aina vuoteen 1985 asti ja hänen paitansa (#22) jäädytettiin vuonna 2010.

Juttuun korjattu 28.7.2020 kello 15.30 tieto säätilan vuoksi perutusta ottelusta.