RAPORTTI: Yksi piste mukaan Kuopiosta

Savon herra Jukurit taipui voittolaukauskilpailussa.

Mikkelin Jukurit varmisti lauantai-iltana Savon herruuden Kuopiossa. Jukurit lähti kotimatkalle kohti Mikkeliä lopulta myös yhden sarjapisteen kanssa. Kotijoukkue KalPa kairasi kaksi pistettä voittolaukauskilpailun jälkeen.

Loppulukemat 4-3 (1-0, 0-2, 2-1, 0-0, 1-0) jättivät mikkeliläisille ristiriitaisia tuntemuksia.

- Se, että menetettiin kahden maalin johto, kaivelee tietysti ihan kunnolla. Oltiin pelissä pirun hyvin mukana, mutta lopputulos turhauttaa, pohti Jukurien toisen osuman iskenyt Janne Ritamäki.

KalPa vei avauserän, mutta toisessa erässä kaukalossa nähtiin vahva vierailija. Teemu Suhonen ja Ritamäki veivät Jukurit johtoon erätauon ajaksi.

Ritamäelle osuma oli kauden kahdeksas ja samalla rikkoontui laitahyökkääjän yhden kauden maaliennätys Liigassa.

Vieraiden johto kasvoi kolmannen erän alussa, kun Henrik Koivistolle siunattiin maali videotarkastuksen jälkeen.

Kotijoukkueen paine ja mikkeliläisten hyökkäyspelin hiipuminen antoi kuitenkin KalPalle mahdollisuuden. Tämän mahdollisuuden kotijoukkue myös hyödynsi - ja iski pelin väkisin tasoihin kahdella osumalla.

Maalittoman jatkoajan jälkeen voittolaukauskilpailu ratkesi yhteen kuopiolaisosumaan.

Jukurit jatkaa sarjassa sijalla 11. Eroa kymmenentenä olevaan Vaasan Sportiin on neljä pistettä.

Taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu ensi keskiviikkona kotiottelulla Helsingin IFK:ta vastaan.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O