RAPORTTI: Viikingeille kolmas kiinnitys!

Joonas Sammalmaa tuuletti vapautuneena 3-2 -voittomaalia. Kuva: Mikko Rahikainen
Jukureiden ja Kiekko-Vantaan välinen välieräpari mitteli kolmannessa kohtaamisessa lauantaina Mikkelissä. Jälleen kuuma ottelu kääntyi Jukureille kolmannessa erässä ja loppulukemat olivat 3-2 (0-1, 2-1, 1-0).

Kiekko-Vantaa saapui Mikkeliin energisenä ja voitontahtoa puhkuen. Vantaalaiset osoittivat myös ensimmäisessä erässä, että pysyvät Jukureiden mukana – tai luistimen potkun verran edellä.

Illan avausmaali nähtiin maalinedustatilanteen päätteeksi. Osumaa tarkisteltiin pitkään videolta, mutta tuomarikaksikko hyväksyi Toni Leinosen osuman ja tilanne oli 0-1. Samoissa lukemissa siirryttiin myös toisen erään.

Jukurit laittoi kaasua kehiin toisella kaksikymmenminuuttisella ja yhdeksän minuutin jälkeen tasavajaalla Oula Palve onnistui tasoittamaan lukemat nostamalla kiekon rystyltä Kiekko-Vantaan maaliin. Viisi minuuttia myöhemmin onnistui puolestaan Jarno Pavén, joka laittoi pomppukiekon Jani Kauton selän taakse ja lukemat Jukureille 2-1.

Kiekko-Vantaa ei kuitenkaan antanut periksi ja Jukurit nappasi jäähyn erän loppuun. Lohipaidat käyttivät tilanteen hyödyksi ja Nico Frimanin 2-2 -tasoitus nähtiin ylivoimalla kuusi sekuntia ennen erätaukosummerin soittoa.

Kolmas erä oli jälleen tasainen, mutta Jukurit taisteli viimeiseen asti. Kovan kamppailun vei lopulta Jukurit, kun Joonas Sammalmaa heilutti Vantaan maaliverkkoa kolmannessa erässä ja voitto-osumaksi jäänyt laukaus nähtiin ajassa 51.02.

- Tämä oli vaatimukseltaan kovin näistä kolmesta ottelusta. Eteenpäin meni meidän viisikko- ja etenkin puolustuspelaaminen, mutta yli- ja alivoimapelaaminen ei ollut niin hyvää, kuin se voisi olla. Niistä löytyy parannettavaa maanantaille, Jukureiden vastuuvalmentaja Antti Pennanen tiivisti ottelun lehdistötilaisuudessa.

Jukureilla on nyt kolme kiinnitystä kohti välieräpaikkaa, jonne pääsee neljällä voitolla. Seuraavan kerran viikinkipaidat iskevät lohien kimppuun maanantaina Vantaalla. Neljäs kohtaaminen alkaa klo 18.30 ja Jukurit SarvisClub järjestää otteluun fanimatkan, JONNE VOI ILMOITTAUTUA MUKAAN TÄÄLTÄ. Ottelun tilastot tästä.

Maalit:

1.
04.56 0-1 VT Toni Leinonen (Pekka Niemimaa, Julius Rantaeskola)

2.
29.16 1-1 TV Oula Palve (Joonas Sammalmaa)
34.29 2-1 Jarno Pavén (Oula Palve, Joonas Sammalmaa)

39.54 2-2 YV Nico Friman (Joel Lehtinen, Toni Leinonen)

3.
51.02 3-2 Joonas Sammalmaa (Teemu Suhonen, Joonas Valkonen)

Maalivahtien torjunnat:

Jukurit Mika Norja 4+6+6=16
Kiekko-Vantaa Jani Kautto 6+11+11=28 (poissa: 58.37-60.00)

Yleisöä:

1459

Kuva: Mikko Rahikainen
Kuva: Mikko Rahikainen
Kuva: Mikko Rahikainen