Pe 21.11. 18:30 VS.

RAPORTTI: Rosvo iski Kouvolan illassa!

Jukureille vierasvoitto pitkän kaavan kautta.
Miika Roineen ranteet riipaisivat KooKoota.

Mikkelin Jukurien paluu tositoimiin Liigan maaottelutauon jälkeen toteutui vierasvoitolla. Viikinkiheimo vieraili Kouvolassa hiljentäen KooKoon voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 2-3 (0-1, 1-0, 1-1, 0-0, 0-1).

Mikkeliläisten illan hahmona esiintyi hyökkääjä Miika "Rosvo" Roine, joka iski kaksi maalia kouvolalaisten verkkoon.

Voittolaukauskilpailussa Jukurien Turo Asplundin ja Henrik Koiviston osumat takasivat mikkeliläisille paremman mielen kaksi pistettä tuliaisiksi Etelä-Savon sydämeen.

- Oli kyllä kunnon taistelu- ja luistelupeli. Ympäripyöreä vääntö, joka olisi voinut kääntyä kummalle tahansa, mietiskeli Jukurien valmentaja Ville Nieminen pelin päätteeksi.

- Emme olisi voineet saada parempaa starttia uudelle jaksolle Liigassa. KooKoo antoi meille todella kovaa painetta ja pakotti meidät tekemään asioita pienessä tilassa sekä ajassa. Tämä oli meille oppia, josta on varmasti hyötyä jatkossa, jatkoi Nieminen.

Kahden maalin iltaa viettänyt Roine myönsi puolestaan, että osumat tuntuivat ja osuivat oikeassa paikassa.

- Kyllä nämä maalit vaan maistuvat aina hyviltä. Taisteltiin joukkueena pirun kova peli ja pääsin tekemään asioita, joita minulta odotetaan - eli maaleja. Tarina jatkuu siis hyvällä sykkeellä eteenpäin, Roine linjasi.

Jukurit nousi tasaisessa sarjataulukossa seitsemännelle sijalle. Tasaisuudesta kertoo se fakta, että kolmas sija on Jukureilta tällä hetkellä kahden pisteen päässä.

Mikkeliläisten taistot jatkuvat Ikioma Areenalla jo perjantaina. Vastaan lentää Lahden Pelicans.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ässät 22 14 2 0 6 46 2,09
2. JYP 20 13 2 1 4 44 2,20
3. Tappara 22 13 0 2 7 41 1,86
4. KooKoo 22 10 4 0 8 38 1,73
5. Lukko 21 11 2 0 8 37 1,76
6. Jukurit 23 10 2 1 10 35 1,52
7. SaiPa 23 9 2 3 9 34 1,48
8. K-Espoo 22 8 2 5 7 33 1,50
9. TPS 22 6 5 4 7 32 1,45
10. KalPa 20 8 3 1 8 31 1,55
11. HPK 22 7 3 4 8 31 1,41
12. Ilves 22 7 3 2 10 29 1,32
13. Kärpät 23 7 2 2 12 27 1,17
14. Pelicans 20 4 2 5 9 21 1,05
15. Sport 20 5 0 5 10 20 1,00
16. HIFK 22 5 2 1 14 20 0,91

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O