Ke 11.11. 18:30 VS.

RAPORTTI: Komea kiri, huono mieli

Jukurit taipui Pelicansille Lahden illassa.
Janne Ritamäki survoi Jukurien 2-2-tasoitusmaalin

Mikkelin Jukurien vierailu Lahteen ei tuonut lisäyksiä mikkeliläisten pistesaldoon. Erittäin jänteikkään ja intensiivisen taistelun jälkeen Pelicans raapi pisteet maalein 3-2 (0-0, 2-0, 1-2).

Maalittoman avauserän jälkeen alkoi tapahtua. Pelicans siirtyi Juha Leimun ja Juhani Tyrväisen maaleilla kahden maalin johtoon. Näillä lukemilla siirryttiin myös päätöserään.

Kolmannessa erässä kaukalossa nähtiin entistäkin sisukkaampi eteläsavolaisryhmä. Ensin Miika Roine leimasi kavennuksen ja lisää juhlaa seurasi Janne Ritamäen niistämästä tasoitusmaalista.

Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Vili Sopanen pääsi iskemään ottelun voittomaalin 44 sekuntia vieraiden tasoitusmaalin jälkeen.

Mikkeliläiset hakivat vimmatulla tavalla kolmatta osumaa päätöserän loppuun asti, mutta uusia maalituuletuksia ei Lahden lämpimässä lauantaiehtoossa kuitenkaan nähty.

Yhteinen tarina kuitenkin jatkuu ja seuraavaksi se jatkuu Ikioma Areenalla ensi torstaina. Tuolloin vastaan matkustaa Porin Ässät.

Raportin lopuksi Mikkelin Jukurit haluaa kiittää jälleen kerran jukurifaneja komeasta metelin luomisesta vieraskaukaloon.

Rantakoneen tarjoamilla jälkilöylyillä vieraana Miika Roine sekä valmentaja Juuso Hahl.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O