RAPORTTI: Jukureille piste Hämeenlinnasta

"Ei tässä tarvitse tuhertaa itkua, vaan pitää pää pystyssä"
Teemu Tallberg onnistui jälleen maalinteossa.

Kahden maalin johto ei riittänyt Mikkelin Jukureille keskiviikkoiltana Hämeenlinnan Pallokerhon vieraana. 0-2 -astelma kääntyi loppujen lopuksi kotijoukkueen 3-2-voittoon jatkoajan jälkeen.

- Kyllä jäi kaivelemaan, mutta toisaalta näytimme pystyvämme pelaamaan ja taistelemaan voitoista Liigassa. Emme olleet Hämeenlinnassa vain selviämässä ja se kertoo jotain meidän jengistä, puhalteli Jukurien hyökkääjä Teemu Tallberg.

Tallberg ja ketjukaverinsa Henrik Koivisto vastasivat vieraiden maaleista. Kummatkin herrat keräsivät myös syöttöpisteet toistensa maaleihin.

Kyseessä onkin tällä hetkellä Liigan ylivoimaisesti pelätyin ja kehutuin tutkapari.

- Kyllä meillä kulkee, mutta joukkueena mennään. Mielestäni koko joukkueen pelaaminen on mennyt eteenpäin kauden edetessä. Mietintäänpä sitä, että kolmesta vieraspelistä meillä on kasassa seitsemän pistettä. Ei tarvitse laittaa päätä pensaaseen tai tuhertaa itkua. Pidetään pää pystyssä ja mieli raikkaana, muistutti Koivisto.

Ottelun kannalta ja mikkeliläisnäkökulmasta synkin hetki nähtiin toisen erän loppupuolella. HPK kihautti kaksi maalia 21 sekunnissa ja Jukurien johto oli tuhottu.

- Ensimmäisessä maalissa kiekko otti pienen pompun juuri ennen maalia. En ehtinyt tekemään mitään muuta kuin heilauttamaan räpylääni refleksinomaisesti. Joskus pomppii ja joskus ei, turha tässä on sen enempää jossitella. Kaveri sai siitä ilmaisen irtokiekon ja pisti kiekon maaliin, kertasi Jukurien maalilla mallikkaasti 30 torjuntaa venyttänyt Mika Norja.

- Ennakkoon analysoitiin, että tiedossa olisi peli, jossa tarvitaan vahvaa luistelua. Mielestäni me pystyimme vastaamaan hyvin HPK:n luisteluun ja paineeseen. Tarjosimme vastustajalle myös uhrautuvaa kamppailupelaamista. Pienet asiat ratkaisevat joskus sarjapisteiden kohtalon, näki puolestaan Jukurien apuvalmentaja Juuso Hahl.

Jukurien Liiga-taistot jatkuvat perjantaina Lahdessa Pelicansia vastaan.