RAPORTTI: Hyvä peli, huono tulos

Jukurit taipui Tapparalle yhdellä maalilla.
Miika Roine vastasi Jukurien tasoitusmaalista.

Mikkelin Jukurien laadukas iltapuhde Tampereella ei tuonut eteläsavolaisryhmälle lisää sarjapisteitä. Hallitseva Suomen mestari Tappara raapi 2-1 (0-0, 1-0, 1-1) -kotivoiton tiistai-illan päätteeksi.

Jukurit piti Tapparaa ahtaalla aktiivisella ja erittäin yhtenäisellä pelaamisella. Mikkeliläiset loivat avauserässä maalipaikkoja maalipaikkojen perään, mutta maalinteko ei luonnistunut edes läpiajoista.

Toisessa erässä maalinteon aloitti kotijoukkue. Teemu Nurmi liipaisi isännät johtoon ylivoimalla minuutti ennen erätaukoa.

Kolmas erä käynnistyi Jukurien tasoitusmaalilla, josta vastasi Miika Roine. Syöttöpisteet keräsivät Jesper Piitulainen ja Miika Koivisto.

Ottelu pysyi tasalukemissa kuusi minuuttia, jonka jälkeen Tappara iski jälleen ylivoimalla. Jani Lajunen sai sutia voittomaalin Jukurien maalin edestä.

Vieraat jatkoivat paineen antoa isäntien päätyyn, mutta yksi mies piti Tapparan pelissä mukana. Hänen nimensä on Teemu Lassila. Lassila venyi viikinkipaineessa torjuntoihin, joita Liigassa nähdään kerran kaudessa. Mikkeliläisten harmiksi tuo kerta osui keväiseen tiistai-iltaan.

Jukurit säilytti sarjassa kymmenennen sijansa tappiosta huolimatta. Taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu tulevana lauantaina kotiottelulla Kouvolan KooKoota vastaan.

Teknisistä ongelmista johtuen Rantakoneen Jälkilöylypaketti on katsottavissa kokonaisuudessaan Jukurien Facebook-sivulta. Jukurit pahoittelee yllättäviä tietoteknillisiä ongelmia.