Ke 22.10. 18:30 VS.

Puolustaja Niko Korkola Jukureihin

Mikkelin Jukurit on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen puolustaja Niko Korkolan kanssa.

Niko Korkola liittyy Jukurien pakistoon 1+1-vuotisella sopimuksella.

Niko Korkola on uusin nimi Jukurien miehistössä kaudelle 2025–26. Nuori 19-vuotias puolustaja saapuu Mikkeliin 1+1-vuotisella sopimuksella.

– Niko on hyvät raamit omaava nuori rightin pakki, jossa nähdään iso potentiaali lyödä kunnolla läpi. Niko on Tapparan juniorimyllyn ja nuorten maajoukkuepolun läpikäynyt. Hän halusi tulla Mikkeliin ottamaan seuraavan askleen urallaan ja uskon, että me pystymme auttamaan häntä siinä, Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen kertoo.

Korkola debytoi Liigassa viime kaudella Tapparan riveissä, jossa otteluita kertyi 17 ja näissä otteluissa hän saalisti yhden syöttöpisteen. U20 SM-sarjassa raamikas oikea käsi alhaalla laukova puolustaja iski 24 ottelussa tehot 5+10=15.

Korkola on lähtöisin Hämeenkyröstä ja on paikallisen Hokkarien kasvatti. Hän on kulkenut läpi Tapparan junioriputken. Korkola on valittu sekä U16 SM-sarjan ja U18 SM-sarjan tähdistökentällisiin. Hän voitti U18 SM-pronssia keväällä 2022 ja U20 SM-pronssin keväällä 2024. Korkolalla on vyöllään 23 nuorten maaottelua.

– Olen kuullut paljon hyvää Mikkelistä ja Jukureista. Todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Täällä on paljon mennyt pelaajat vuosien varrella eteenpäin ja uskon tämän olevan minulle oikea paikka kehittyä pelaajana, Niko Korkola sanoo.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ässät 13 10 0 0 3 30 2,31
2. JYP 14 8 2 0 4 28 2,00
3. Lukko 15 8 1 0 6 26 1,73
4. K-Espoo 15 6 2 3 4 25 1,67
5. SaiPa 15 6 2 2 5 24 1,60
6. Tappara 14 7 0 2 5 23 1,64
7. Jukurit 15 7 1 0 7 23 1,53
8. KooKoo 15 6 2 0 7 22 1,47
9. KalPa 13 5 3 1 4 22 1,69
10. HPK 14 5 2 2 5 21 1,50
11. TPS 14 4 3 3 4 21 1,50
12. Kärpät 15 6 0 1 8 19 1,27
13. Pelicans 14 3 2 3 6 16 1,14
14. Sport 15 4 0 3 8 15 1,00
15. HIFK 14 4 1 1 8 15 1,07
16. Ilves 15 3 2 2 8 15 1,00

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O