Ke 11.11. 18:30 VS.

Puolustaja Bogdans Hodass Jukureihin

Pudotuspelipaikasta taisteleva Mikkelin Jukurit vahvistaa puolustustaan Pohjois-Amerikasta saapuvalla latvialaispuolustajalla Bogdans Hodassilla.

Bogdans Hodass liittyy Jukurien pakistoon.

Raamikas puolustaja Bogdans Hodass saapuu Jukureihin. Latvian maajoukkueistakin tuttu kasvo matkusti Suomeen keskiviikkona ja liittyy joukkueen vahvuuteen torstaina. Hodassin sopimus kattaa loppukauden ja ensi kauden. Lisäksi Jukureilla on optio kaudesta 2027–28.

– Bogdans on raamikas puolustaja, jonka vahvuudet ovat puolustuspelissä ja alivoimalla. Teimme aiemmin hänen kanssaan sopimuksen tulevasta kaudesta ja nyt tuli eteen sauma saada hänet tänne jo nyt. Kim Johanssonin kausi on valitettavasti ohi ja sen myötä koimme, että puolustusta tulee vahvistaa ja asiat etenivät nopeasti maaliin, Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen kertoo.

Hodass, 22, on pelannut tällä kaudella Pohjois-Amerikassa ECHL-sarjaa Wheeling Nailersin pelipaidassa 32 ottelua tehoilla 2+5. Plusmiinus-tilaston näyttäessä saldoa +6.

Hodass on pelannut viimeiset neljä kautta rapakon takana. Kanadan juniorisarja WHL:ssä puolustaja nakutti taululle myös kelpo tehoja. Suomi on jo entuudestaan tuttu maa Hodassille, sillä hän kiekkoili Vaasan Sportin U20-joukkueessa kaudella 2020–21.

Hodass on pelannut Latvian miesten maajoukkueessa seitsemän ottelua ja edustanut maataan muun muassa kahdesti U20 MM-kisoissa.

– Olen todella innoissani Jukureihin liittymisestä ja odotan jo innolla ensimmäisiä pelejä. Sarja on hyvä ja olen kuullut paljon hyvää tästä seurasta, Hodass kertoi matkustuspäivänsä päätteeksi.

Jukureilta ovat loukkaantumisten takia tällä hetkellä sivussa puolustajista Arttu Kärki, Eemeli Saari ja Kim Johansson.

Hodass pelaa Jukureissa numerolla 27 ja hänen kummiyrityksenä toimii Katajakankaan Puutarha Oy

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O