La 17.10. 18:30 VS.

OTTELUENNAKKO: Viikingit vauhdissa Vaasassa

Jukurit ja Sport iskevät jälleen yhteen.
Tältä näyttää Jukurien kokoonpano illan otteluun.

Pitkä leiriviikko päättyy Mikkelin Jukurien osalta tänään Vaasassa. Viikinkiheimo iskee jälleen yhteen Vaasan Sportin kanssa.

Joukkueet kohtasivat viimeksi eilen torstaina Kokkolassa. Tuon ottelun Jukurit käänsi edukseen numeroin 2-1 voittolaukauskilpailun jälkeen.

Jukurien apuvalmentajan Juuso Hahlin mukaan haettuja pelillisiä teemoja halutaan nähdä myös Vaasan illassa.

- Kun isoa kuvaa katsoo, niin meidän joukkueen puolustuspelaaminen on hyvässä rakenteessa. Vastaavasti hyökkäyspelaamiseen halutaan edelleen tehokkuutta lisää, pohtii Hahl ottelun alla.

- Esimerkiksi torstain pelissä pelaamisemme taso heitteli liikaa erien sisällä. Siitä on päästävä eroon ja saatava tasaisuutta lisää. Nämä pelit palvelevat loistavasti pelin kehittämistä tässä vaiheessa kautta. Me halutaan päättää antoisa viikko vahvaan esitykseen Vaasassa.

Jukurien kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia torstain ottelun jälkeen. Maalilla pelaa Sami Rajaniemi. Eilisen ottelun ratkaissut Nestori Lähde saa puolestaan lepovuoron perjantai-illaksi. Miika Roine nähdään Topi Nättisen tilalla ykkösvitjan vasemmassa laidassa.

Ottelu Vaasassa käynnistyy klo 18.30. Muistathan, että peli on nähtävissä Päämajassa torin kulmalla!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ilves 12 8 1 0 3 26 2,17
2. Ässät 13 7 1 2 3 25 1,92
3. Jukurit 14 6 3 0 5 24 1,71
4. JYP 11 7 1 0 3 23 2,09
5. Kärpät 13 5 2 3 3 22 1,69
6. Lukko 12 6 1 1 4 21 1,75
7. K-Espoo 13 5 1 3 4 20 1,54
8. SaiPa 11 5 2 1 3 20 1,82
9. Tappara 11 5 2 0 4 19 1,73
10. TPS 12 5 1 1 5 18 1,50
11. HPK 12 4 3 0 5 18 1,50
12. Pelicans 10 5 0 1 4 16 1,60
13. HIFK 12 3 1 3 5 14 1,17
14. KalPa 12 4 0 1 7 13 1,08
15. Sport 11 3 1 2 5 13 1,18
16. Jokerit 13 2 1 2 8 10 0,77
17. KooKoo 12 1 0 1 10 4 0,33

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O