Ke 17.9. 18:30 VS.

Otteluennakko: Jukurit kohtaa kauden ensimmäisessä vierasottelussa JYPin

Mikkelin Jukurien kausi jatkuu perjantaina Sami Vatasen tähdittämän JYPin vieraana.

Päävalmentaja Jonne Virtanen vie perjantaina soturijoukkonsa nälkäisenä Jyväskylään.

Mikkelin Jukurit ja JYP iskevät yhteen perjantaina Jyväskylässä. Odotettavissa on mielenkiintoinen kohtaaminen sarjapisteistä.

Jukurit lähtee hakemaan kauden avausvoittoaan. Sarja-avauksessa tiistaina Let´s Go Areenalla Heimo kadotti kahden maalin johtonsa päätöserässä ja taipui lopulta HIFK:ta vastaan lukemin 3–5. Peliesityksessä oli paljon hyvää, mutta myös rutkasti viilattavaa. Jukurien maaleista sarja-avauksessa vastasivat Aleks Haatanen, Thomas Olsen ja Alexander Ruuttu. Ainut kahden tehopisteen pelaaja oli tehot 0+2 saalistanut puolustaja Juuso Arola.

Jukurien täytyy karsia tiistailta oman pään virheitä, saatava vielä nopeammin vastustajan pitkät hyökkäykset katki ja omassa päässä maalin hinta ei voi olla yhtä halpa mitä sarja-avauksessa. Hyökkäyspäähän puolestaan kaivataan vielä enemmän tiikerinsilmää maalipaikkoihin ja ykkösalueelle tulee olla röyhkeyttä mennä.

Jukurien terveystilanne on hyvä, sillä vain hyökkääjä Viljam Sandvik on sivussa loukkaantumisen vuoksi. Sandvikin odotetaan palaavan kokoonpanoon 1–2 viikon päästä.

JYP aloitti kautensa kaatamalla keskiviikkona kotikaukalossa jännittävien vaiheiden jälkeen mestarisuosikkeihin lukeutuvan Ilveksen maalein 4–3. JYPin sankarina oli paluun hurrikaanipaitaan tehnyt tähtipuolustaja Sami Vatanen, joka iski voitto-osuman päätöserän lopussa. Maaliverkkoa heiluttivat myös Juuso Puustinen, Jukureistakin tuttu Otto Mäkinen ja tehot 1+1 saalistanut Eetu Peltola. Viime kauden tulokkaiden pistepörssin voittanut mailataituri Santeri Huovila syötti kaksi osumaa.

Harjoituskaudella Jukurit ja Petri Matikaisen luotsaama JYP kohtasivat elokuun alussa Marski Cupin finaalissa. Tuolloin JYP voitti kamppailun kapteeni Jere Lassilan jatkoaikamaalilla 3–2.

JYP on panostanut kauteen paljon ja nostanut eniten Liiga-seuroista pelaajabudjettiaan. Tosin loukkaantumismurheitakin on varsinkin pakistossa, sillä esimerkiksi tähtipakki Teemu Eronen on sivussa pidempään.

JYP–Jukurit perjantaina 12. syyskuuta Hippoksella. Katso kaikki Jukurien vierasottelut MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella.

Seuraa heitä:

#89 Jeremi Tammela, Jukurit

– Osoitti jo sarja-avauksessa maagisia syöttötaitojaan jakelemalla Thomas Olsenin maaliin huikaisevan passin. Mitä löytyy taikurin kikkakirjasta tällä kertaa?

#61 Santeri Huovila, JYP

– Yksi sarjan näyttävimmistä pelaajista. Äärimmäisen taitava nuorukainen löi viime kaudella läpi Liigassa ja voitti tulokkaiden pistepörssin.

Jukurien kolme parasta pistemiestä:

1) Juuso Arola 0+2=2

2) Alexander Ruuttu 1+0=1

3) Thomas Olsen 1+0=1

JYPin kolme parasta pistemiestä:

1) Eetu Peltola 1+1=2

2) Santeri Huovila 0+2=2

3) Otto Mäkinen 1+0=1


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ässät 1 1 0 0 0 3 3,00
2. Tappara 1 1 0 0 0 3 3,00
3. Sport 1 1 0 0 0 3 3,00
4. HIFK 1 1 0 0 0 3 3,00
5. JYP 1 1 0 0 0 3 3,00
6. KalPa 1 0 1 0 0 2 2,00
7. TPS 1 0 1 0 0 2 2,00
8. Pelicans 1 0 1 0 0 2 2,00
9. SaiPa 1 0 0 1 0 1 1,00
10. HPK 1 0 0 1 0 1 1,00
11. K-Espoo 1 0 0 1 0 1 1,00
12. Ilves 1 0 0 0 1 0 0,00
13. Jukurit 1 0 0 0 1 0 0,00
14. Lukko 1 0 0 0 1 0 0,00
15. Kärpät 1 0 0 0 1 0 0,00
16. KooKoo 1 0 0 0 1 0 0,00

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O