Pe 3.10. 18:30 VS.

Nuorten viikkoraportti: U18-joukkue jatkoi vahvoja otteitaan

Jukurien U20-joukkueella vaikea Pohjois-Suomen kiertue.

U20: Pohjois-Suomen kiertueella vaikeaa

Jukurien U20-joukkueen viime viikko oli kaikkea muuta mitä Ville Jokisen luotsaama ryhmä lähti hakemaan. Nuoret Viikingit jäivät kokonaan ilman pisteitä.

Lauantaina Rovaniemellä Jukurit hallitsi kamppailua ja loi kyllä uhkaa hyökkäyspäässä, mutta maalinteko oli vaikeaa. Jukurit oli kaukana siitä mihin se pystyy, kun taas puolestaan sitkeä RoKi laittoi kaiken likoon uhrautuen ja vei pisteet maalein 3–1. Mikkeliläisten ainokaisen iski Jiro Frilander.

Sunnuntaina Oulussa Jukurit taipui Kärppien vieraana samoin lukemin. Mikkeliläisten maalista vastasi Joel Heiskanen.

Kolmen tappioputkessa oleva Jukurit tippui sarjassa kahdeksanneksi. Matkaa neljän parhaan joukkoon on kolme pistettä. Pistepörssissä 10 parhaan joukosta löytyy yksi jukuripelaaja – Liigassa viime viikkoina ihastuttanut Alberts Smits, joka on iskenyt viidessä ottelussa tehot 6+4=10.

Tällä viikolla Jukurit pelaa kaksi ottelua. Perjantaina edessä on Savon derby KalPan vieraana ja lauantaina Let´s Go Areenalla kohdataan HIFK.

VIIKON OTTELUT

Pe KalPa–Jukurit klo 19.00

La Jukurit–HIFK klo 15.00

U18: Pisteputki jatkuu

Mikkelin Jukurien U18-joukkue pelasi vahvan viikonlopun. Lauantaina Joel Pasosen luotsaama nippu haki TUTO:n vieraana selvän 7–3-voiton, jonka arkkitehteinä toimivat muun muassa kippari Aatu Hakkarainen (3+1) ja Niki Alén (1+3).

Sunnuntaina Jukurit jatkoi vahvoja otteitaan kotikaukalossa kaatamalla latvialaisen Rigas HS:n maalein 3–1. Jukurien maaleista vastasivat Aatu Hakkarainen, Denis Oleinik ja Timi Säämänen.

Jukurit nousi U18-ikäluokan Mestiksen alkusarjassa toiseksi. Jukurit on kerännyt kuudesta perättäisestä pelistä pisteitä ja voittanut niistä viisi. Sarjan pistepörssissä Niki Alén on toisena ja Aatu Hakkarainen viidentenä.

Tällä viikolla Jukurit lähtee Pohjois-Suomen kiertueelle.

VIIKON OTTELUT

La Kärpät Akatemia–Jukurit klo 15.00

Su RoKi–Jukurit klo 12.30

U16: Peetu Leinonen nollasi Ässät

Mikkelin Jukurit otti U16 SM-karsinnoissa tärkeän 2–0-voiton lauantaina Let´s Go Areenalla Porin Ässistä. Tolppien välissä Peetu Leinonen torjui kauden ensimmäisen nollapelinsä. Maaliverkkoa heiluttivat Dani Ripatti (1+1) ja Samuel Laine.

Jukurit nousi sarjassa seitsemänneksi, kun kuusi parasta etenee lopulliseen SM-sarjaan. Matkaa viivan paremmalle puolelle on vain pisteen verran. SM-karsintoja on jäljellä kolmen ottelun verran.

Tällä viikolla Max Kenigin luotsaama Jukurit ei pelaa. Seuraavan kerran U16-joukkue on tositoimissa lauantaina 11. lokakuuta Let´s Go Areenalla Kooveeta vastaan.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 8 6 0 0 2 18 2,25
2. JYP 8 6 0 0 2 18 2,25
3. K-Espoo 9 5 0 3 1 18 2,00
4. Ässät 7 5 0 0 2 15 2,14
5. TPS 8 4 1 1 2 15 1,88
6. HPK 8 3 1 2 2 13 1,63
7. KooKoo 9 3 2 0 4 13 1,44
8. Jukurit 8 4 0 0 4 12 1,50
9. SaiPa 9 3 1 1 4 12 1,33
10. Lukko 9 3 1 0 5 11 1,22
11. KalPa 7 2 2 0 3 10 1,43
12. Sport 8 3 0 0 5 9 1,13
13. Ilves 9 2 1 1 5 9 1,00
14. HIFK 8 2 1 1 4 9 1,13
15. Pelicans 9 1 2 2 4 9 1,00
16. Kärpät 8 2 0 1 5 7 0,88

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O