Netterberg: "Kaikki pelit ovat tärkeitä"

Jukurijoukkueeseen keskiviikkona liittynyt hyökkääjä Pontus Netterberg odottaa innolla vauhdikasta Liiga-kevättä. Työteliäs pelaaja lupaa auttaa nuoria pelaajia ja nauttia oikeasta talvesta, jota Mikkeli on tarjonnut heti ensimmäisinä päivinä.


Jukurien tuore hyökkääjävahvistus Pontus Netterberg saapui ensimmäisiin harjoituksiinsa uuden joukkueen kanssa keskiviikkona talvisen tuulen ja tuiskun siivittämänä.
Kunnon talvisää ei kuitenkaan haitanut Etelä-Ruotsissa satamakaupunki Varbergissä syntynyttä Netterbergiä yhtään, vaan päinvastoin. Kovavauhtisten aamujäiden myötä Netterberg pääsi täysillä mukaan myös joukkueen arkeen.
- Oli hienoa tavata kaikki. Oli kovat treenit, mutta kivaa. Joukkue otti minut hienosti vastaan. Kaikki on mennyt hyvin, Netterberg kuvaa ensimmäisiä tuntejaan Ikioma Areenalla.

Itseään kahden suunnan pelaajaksi ja kovaksi työntekijäksi kuvaava Netterberg toivoo saavansa Suomesta ennen kaikkea lisänostetta uralleen. Tiivistahtisessa Liiga-keväässä keskiöön nousee ennen kaikkea pelaaminen, ja harjoittelu jää ainakin joillakin viikoilla pienempään rooliin.
- Tästä tulee mielenkiintoinen kokemus ja olen ehdottomasti valmis pelaamaan, kroppa tuntuu hyvältä.
- Suomen Liiga on hyvätasoinen, ja jokainen joukkue on täällä kova. Pelejä tulee paljon ja ne ovat kaikki tärkeitä. Olen kova tekemään töitä kentällä, mutta toivon, että pystyn tekemään myös tulosta ja auttamaan joukkuetta voittamaan.

Netterberg pelasi alkukauden Tanskan pääsarjassa odottaessaan sopimusta muualta. Kutsu Suomeen oli mieluinen, ja ruotsalaispeluri voisi kuvitella jäävänsä tälle puolelle Itämerta pidemmäksikin aikaa kuin vain yhden kevään pätkäpestille.
- Nyt tulevaisuuden suunnitelmani liittyvät tähän kauteen. Toivon, että pystyn kehittämään peliäni vielä eteenpäin. Haluan pelata täällä hyvän kauden, ja ehkä jään... no, en tiedä! Suomen Liiga on hyvä ja samantyyppinen kuin Ruotsin, joten voisin ilman muuta kuvitella jääväni tänne.

Suomi-kytköksiä Netterbergillä on ollut lähipiirissä jo ennestään, sillä hänen puolisonsa sukujuuret ovat Taivalkoskella. Olon uudessa joukkueessa tekevät erityisen kodikkaaksi maanmies Joachim Rohdin ja täydellisesti ruotsia puhuva maalivahtivalmentaja Mika Tarvainen.
- Rohdin ei ollut minulle ennestään tuttu muuten kuin vastustajana SHL:ssä. Tiedän hänen pärjänneen täällä hyvin ja toivottavasti sama tahti jatkuu edelleen, Netterberg sanoo.

Uusi kotikaupunki Mikkeli on ehtinyt tulla tutuksi vasta lenkkeillen. Ensivaikutelma on ollut myönteinen.
- Kaupunki näyttää hyvin kauniilta. Täällä on ihan oikea talvi, johon tosin en ole tottunut, Netterberg hymyilee.


Viisi kysymystä kannattajilta:

Miksi pelinumero 13?
- Halusin erottuvan numeron. Ja ehkä myös siksi, että Mats Sundin pelasi aikanaan sillä.

Mikä on lempinimesi?

- Minulla ei ole oikeastaan lempinimeä.

Suosikkijoukkueesi?
- Nuorena suosikkini oli Frölunda, koska asuin aika lähellä Göteborgia. Nyt suosikkijoukkueeni on tietysti Jukurit.

Jos saisit valita kenet tahansa pelaajan, kenen kanssa pelaisit?

- Ehkä Peter Forsberg, koska hän oli niin hyvä.

Mitä kokemus ja SHL:ssä pelaaminen merkitsevät sinulle?

- Urallani on ollut erilaisia, vaihtelevia aikoja. Nyt meillä on nuori joukkue, joten toivon, että voin auttaa nuorempia pelaajia eri tavoin.