Ti 27.1. 18:30 VS.

Louis Boudon vahvistamaan Jukurien hyökkäystä

Jukurit on tehnyt loppukauden ja kaksi seuraavaa kautta kattavan sopimuksen Ranskan maajoukkuehyökkääjä Louis Boudonin kanssa.

Pudotuspelipaikasta taisteleva Mikkelin Jukurit vahvistaa hyökkäystään, kun Louis Boudon liittyy joukkueeseen kevääseen 2028 saakka ulottuvalla sopimuksella.

– Louisissa kiinnitti heti huomiota se, kuinka kokonaisvaltaista kahden suunnan peliä hän pelaa. Hän on erittäin taitava ja fiksu sentteri, joka tuo hyökkäyspelaamiseen laatua, mutta hoitaa vastuunsa myös puolustussuuntaan. Louis pystyy pelaamaan niin keskellä kuin laidassa. Louisilla on kokemusta kovista sarjoista ja kansainväliseltä tasolta, ja uskomme hänen pystyvän tekemään välittömästi tulosta Liigassa. Olemme todella tyytyväisiä saadessamme Louisin Jukureihin, urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen kertoo.

Boudon, 27, on pelannut tällä kaudella ECHL-sarjaa Pohjois-Amerikassa Atlanta Gladiatorsin riveissä ja nakuttanut 25 ottelussa tehot 12+18=30. Boudon on ECHL-sarjan pistepörssissä neljäntenä.

– Tuli mahdollisuus ECHL:n tilanteen myötä tuoda Louis Mikkeliin jo tälle kaudelle ja molemmin puolin oli tahtotila saada tämä nopeasti maaliin, Hakkarainen valottaa.

Boudon nimettiin Ranskan maajoukkueeseen 11.–22. helmikuuta 2026 Milanossa pelattavaan olympiaturnaukseen. Myös maamies Justin Addamo nähdään Ranskan olympiajoukkueessa.

Grenoblesta lähtöisin oleva hyökkääjä kiekkoili toissa kaudella Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Nybro Vikingsin miehistössä. Sitä ennen juonikas hyökkääjä pelasi kahdeksan kautta Pohjois-Amerikassa, jossa tilille kertyi muun muassa NCAA-mestaruus, 14 AHL-ottelua ja 46 tehopisteen kausi ECHL-sarjassa. Boudon on pelannut urallaan neljät MM-kisat.

Boudon saapuu Suomeen loppuviikosta ja pelaa Jukureissa pelinumerolla 40.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 42 26 2 2 12 84 2,00
2. SaiPa 44 22 4 6 12 80 1,82
3. JYP 40 19 7 3 11 74 1,85
4. Lukko 42 20 5 3 14 73 1,74
5. KalPa 41 20 5 2 14 72 1,76
6. KooKoo 41 19 7 1 14 72 1,76
7. Ilves 43 18 7 4 14 72 1,67
8. Ässät 42 19 5 3 15 70 1,67
9. HIFK 43 16 3 4 20 58 1,35
10. K-Espoo 45 15 3 7 20 58 1,29
11. TPS 43 12 6 7 18 55 1,28
12. Jukurit 41 14 3 6 18 54 1,32
13. Pelicans 41 12 6 6 17 54 1,32
14. HPK 44 12 5 7 20 53 1,20
15. Kärpät 43 12 5 4 22 50 1,16
16. Sport 43 9 1 9 24 38 0,88

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O