Ke 17.12. 18:30 VS.

Liiga-kausi päättyy välittömästi - Jukurit kiittää kannattajiaan ja tukijoitaan

Jukurien viimeiseksi runkosarjaotteluksi jäi tyhjille katsomoille pelattu ottelu torstaina 12.3. Jukurit kiittää kannattajiaan, yhteistyökumppaneitaan ja koko eteläsavolaista kiekkoyhteisöä tuesta kaudella 2019 - 2020!


Liigan osakaskokous on Liigan hallituksen ehdotuksen pohjalta tehnyt perjantaina 13.3.2020 päätöksen Liiga-kauden päättämisestä välittömästi.

Näin ollen myös Jukurien viimeinen runkosarjaottelu TPS - Jukurit jää pelaamatta lauantaina 14.3.2020. Liigassa ei pelata myöskään playoffs-otteluita ja Suomen mestaruus jää jakamatta tänä vuonna.

Jukurit sijoittui neljännellä Liiga-kaudellaan lopulta Liigassa sijalle 13. Tuloksellisesti kausi ei ollut sitä, mitä kauteen lähdettäessä joukkueelta ja koko seuralta odotettiin. Vaikeuksista huolimatta loppukauteen saatiin vielä lupauksia herättävä jakso, joten katseet käännetään luottavaisina kohti Jukurien 50-vuotisjuhlakautta 2020 - 2021. Myös esimerkiksi Jukurien juniorijoukkueiden hieno menestys omissa sarjoissaan ilahduttaa ja luo uskoa pitkäjänteiseen työhön eteläsavolaisen kiekkoilun puolesta.

Jukurit kiittää kaikkia tukijoitaan, kannattajiaan, yhteistyökumppaneitaan ja koko eteläsavolaista kiekkoyhteisöä kaudesta 2019 - 2020. Kiitos vankkumattomasta tuestanne sekä voiton että tappion hetkillä!​​​​​​​

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 30 18 2 2 8 60 2,00
2. Ässät 31 16 3 1 11 55 1,77
3. Lukko 30 16 3 1 10 55 1,83
4. KooKoo 30 14 5 1 10 53 1,77
5. JYP 27 14 4 2 7 52 1,93
6. SaiPa 30 14 3 4 9 52 1,73
7. KalPa 29 13 3 1 12 46 1,59
8. Ilves 29 11 4 3 11 44 1,52
9. K-Espoo 31 11 3 5 12 44 1,42
10. TPS 32 9 5 6 12 43 1,34
11. Pelicans 29 10 3 5 11 41 1,41
12. Jukurit 31 10 3 3 15 39 1,26
13. HIFK 31 10 2 3 16 37 1,19
14. HPK 30 8 4 5 13 37 1,23
15. Kärpät 30 8 3 3 16 33 1,10
16. Sport 28 6 1 6 15 26 0,93

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O