Kaisa Kontiainen vastaamaan Jukurien viestinnästä

Nykyinen markkinointi- ja tapahtumavastaava Kristiina Tiippana siirtyy Etelä-Savon Työterveyden ja Lääkärikeskus Ikioman palvelukseen.


Jukurit HC Oy:n viestinnästä, ottelutapahtumasta ja fanishopista pari vuotta vastannut Kristiina Tiippana siirtyy helmikuun alusta Etelä-Savon Työterveyden ja Lääkärikeskus Ikioman palvelukseen markkinointi- ja viestintäsuunnittelijaksi.

Viestinnän merkityksen, erityisesti sosiaalisen- ja digitaalisen median, kasvaessa Jukurit on päättänyt jakaa työtehtävät uudelleen siten, että viestintään sekä ottelutapahtumaan ja kuluttajamarkkinointiin liittyvät vastuut jaetaan jatkossa kahdelle henkilölle yhden sijaan.

Viestinnästä vastaa 8.3.2021 alkaen Kaisa Kontiainen. Kontiaisella on vahva koulutustausta viestinnästä sekä sosiaalisen median sisällön tuottamisesta. Hän on viimeksi kuluneiden noin viiden vuoden ajan toiminut Kaakon Viestintä Oy:n palveluksessa paikallislehti Itä-Savon urheilutoimituksessa urheilutoimittajana.

- Toivotamme Kaisan lämpimästi tervetulleeksi Jukureihin. Kaisa on viestinnän ja sisällöntuottamisen ammattilainen, joka suhtautuu intohimolla urheiluun ja erityisesti jääkiekkoon. Kaisan avaintehtävänä on kehittää Jukurit-viestintää siten, että seura ja sen kannattajat tulevat jatkossa entistä lähemmäksi toisiaan.
- Kristiina jättää suuret saappaat täytettäviksi ja toivotamme Kristiinalle menestystä uudessa tehtävässä ja kiitämme häntä vahvasta työpanoksesta sekä seuran viestinnän rakentamisesta nykyiselle tasolle, sanoo Jukurien pääomistaja ja hallituksen jäsen Heikki Viitikko.

Kontiainen ottaa haasteen vastaan innoissaan.
- Pesti Liiga-organisaatiossa on minulle unelmien täyttymys. Odotan, että työ tulee olemaan monipuolista, antoisaa ja hyvällä tavalla haastavaa, hän iloitsee.

Tiippana sanoo jättävänsä Jukurit haikein, mutta ennen kaikkea kiitollisin mielin. Työ Suomen suosituimman urheilun parissa oli ammatillisesti kasvattava – etenkin, kun matkan varrelle ehti osua myös koko maailmaa ravisuttanut pandemia.
- Olen kiitollinen koko Jukurit-yhteisölle jakamistamme hetkistä näiden kahden tapahtumarikkaan kauden aikana. Jukurit-perhe on osoittanut pitävänsä hienosti yhtä niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Toivottavasti pian voimme nähdä taas Ikioma Areenan katsomossa.

Jukurien viestinnästä vastaa väliaikaisesti 1.2.–7.3.2021 Jukurien markkinointiassistentti Viivi Kosonen. Ottelutapahtumasta ja Jukurit Shopin toiminnasta vastaa loppukauden ajan toimistopäällikkö Katri Rämö. Jukurit ilmoittaa myöhemmin uuden vastuuhenkilön nimen.